Muuttopalveluiden käyttö kasvattaa suosiotaan – näillä vinkeillä muutosta tulee jouhevampi

Tukevilla muuttolaatikoilla ja kutistekalvolla tavaroiden kuljettaminen helpottuu.

Muuttopalvelu Airismäen Aliaksei Tatarynau ja Hannu Airismäki ovat lähdössä muuttokohteeseen. Kuva: Juha Sinisalo

Kun muutto on edessä, pohtii moni ainakin hetken aikaa muuttopalvelun tilaamista.

Omatoimimuuttoa voi olla hankala sovittaa elämäntilanteeseen, joten työn siirtäminen ammattilaisille houkuttelee.

Muuttoja kilpailuttavan Muuttomaailma-sivuston kyselyssä vielä kaksi vuotta sitten yli puolet muuttoja kilpailuttaneista tilasi palvelua ensimmäistä kertaa.

Muuttopalvelun käyttö on kuitenkin kasvanut pikku hiljaa vuosi vuodelta, kertoo Muuttopalvelu Airismäen Hannu Airismäki.

– Ainakin meidän firmassa kasvua on ollut. Kaikki eivät vain pysty edes itse muuttamaan tavaroitaan uuteen osoitteeseen.

Sen lisäksi helppous ja mukavuudenhalu on yksi syy ottaa ammattilaiset avuksi, Airismäki tietää.

– Monen olen kuullut ihmettelevän, että miksi ei aina ole käyttänyt muuttopalvelua.

Tavaramäärä voi yllättää muuttaessa

Myös JMS-kuljetus Oy:n Matti Hautaniemi kertoo, että yksityishenkilöt ovat alkaneet viime vuosina käyttää selvästi enemmän muuttopalveluita.

Hänen mukaansa jo muuttoa tilatessa kannattaa miettiä, miten ja mihin muutettavat tavarat kannattaa pakata.

Esimerkiksi kestävien ja tukevien muuttolaatikkojen käyttö kannattaa, jotta tavarat pysyvät ehjinä muuton aikana.

– Kun aletaan pakata, niin kannattaa huomata että laatikkotavara olisi aika samankokoista, eikä tehtäisi turhan painavia yksikköjä, Hautaniemi muistuttaa.

Airismäen mukaan moni intoutuu täyttämään muoviset muuttolaatikot yli äyräiden, minkä jälkeen niiden pinoaminen on mahdotonta.

Kaappeihin kertynyt tavaramäärä voi päästä myös yllättämään.

– Me viemme ensin arvioidun määrän muuttolaatikkoja, mutta viemme sitten tarvittaessa lisää. Aika usein niitä saa lisää viedä, Airismäki sanoo.

Pakkaaminen vie aikaa, mutta tuo säästöjä

Airismäen mukaan pakkaaminen on tärkein osa muuttoa, oli sitten tavaroita siirtämässä itse tai hankkinut muuttopalvelun.

Hänen mukaansa vain murto-osa käyttää ammattiosaajia pientavaroiden pakkaamisessa.

– Pakkaaminen on tärkeää, ja se vie kyllä aikaa. Mutta jos haluaa rahaa säästää, niin ilman muuta kannattaa itse pakata, jos on mahdollista, Airismäki viittaa muuton nopeutumiseen.

Hautaniemen mukaan vaatteista ja asusteista kannattaa tehdä ennemmin monta pientä pussia kuin yhtä valtavaa säkkiä.

– Autoa pakatessa pieniä pusseja saa aseteltua sopiviin väleihin. Ne ensinnäkin tukevat kuormaa, pitävät huonekalut ehjänä eikä kuljeteta sitä ilmaa. Se on kallista kuljettamista, hän toteaa.

Osa voi muuttaessa aprikoida, miten muutettavat tavarat pysyvät ehjänä perille saakka.

Siinäkin Hautaniemi vannoo tarkan ennakkovalmistelun nimeen.

– Nykypäivänä kutistekalvo on paras ystävä muuttajalle. Sillä on hyvä suojata kaikki huonekalut, jotta ne eivät nuhraannu tai vaurioidu.

– Vakuutusyhtiön kanssa on hyvä keskustella, että vakuutus kattaa muuton, ja että tavarat on siirretty uuteen osoitteeseen, Hautaniemi muistuttaa.

Ensimmäinen ulkoistettu muutto opetti paljon

Olen muuttanut elämäni aikana kymmenkunta kertaa omatoimisesti omia tavaroitani ja ollut vähintään toisen kymmenen kertaa auttamassa muiden muuttoa.

Kun ensimmäisen kerran päätin käyttää muuttopalvelua, oli ennen muuttopäivää tunnelmat kaksijakoiset: pitäisikö ottaa itsekin muutama laatikko kantoon, vai nojailla vain nojatuoliin ja katsella muiden hikoilua?

Todellisuus iski kahdeksan aikaan aamulla, kun muuttajat soittivat ovisummeria sekunnilleen ajallaan – kahdesta lipastosta puuttuivat vielä kutistekalvot, kymmenkunta laatikkoa oli pakkaamatta ja televisiokin oli vielä seinässä.

Lopulta pakkaamisrehkiminen heristi muuttajilta kiitokset, mutta perillä odotti uusi työmaa.

Muuttolaatikot olisi ollut järkevää nimetä ja ohjeistaa viemään oikeisiin huoneisiin, sillä oli masentavaa makaronilaatikkoa tehdessä huomata talouden kaikkien uunivuokien olevan jossain kahdeksankymmenen mustan laatikon merikonttimaisessa muodostelmassa.

No, maistui se pääkallokin erinomaiselta uudessa kodissa.

Iiro LehtonenKirjoittaja on Länsi-Suomen toimittaja.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut