Myllylä-urkintaa selvitettiin myös Raumalla

Paljon julkisuutta saanut ns. Myllylä-urkinta ulottuu myös Raumalle.

Satakunnan käräjäoikeuteen tiistaina oli haastettu kaksi Satakunnan poliisilaitoksella Raumalla työskentelevää poliisia henkilörekisteririkoksesta epäiltynä. Toisen osalta syyttäjä luopui jutusta jo ennen käsittelyä. Toiselle luettiin syytteet henkilörekisteririkoksesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Vaihtoehtoisina syytteinä syyttäjä esittää henkilörekisteririkkomusta ja kuolemansyyn selvittämissäännösten rikkomista sekä tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista.

Syyttäjä vaati myös asian käsittelyä tuomioistuimessa salaisena sekä esitutkintaan liittyvien asiakirjojen pitämistä salaisena 60 vuotta.

Syyttäjän mukaan poliisi on katsonut kahdesta eri tietokannasta Mika Myllylää koskevia tietoja, vaikka hänen työtehtäviinsä ei ole kuulunut näiden käsittely. Näin hän on vähintään vaarantanut Myllylän omaisten yksityisyyden suojaa.

Poliisi on esitutkinnassa myöntänyt tietojen katsomisen ja tehdut tiedostohaut. Poliisihallituksen tietotekniikkakeskuksen lokijärjestelmän tiedot paljastavat järjestelmässä kävijät.

Syyttäjä vaatii poliisille rangaistuksena vähintään 15 päiväsakkoa. Oikeus antaa jutussa tuomionsa parin viikon kuluttua.