Myös Eurajoki lähtee lomautusten tielle – ensin selvitetään onko muita töitä

Kunnanhallitus päätti, että yt-neuvottelut käynnistetään.

Eurajoen kunta on päättänyt käynnistää yt-neuvottelut koronavirusepidemian johdosta. Lomautuksia on tulossa niille työntekijöille, joille kunta ei pysty osoittamaan työtehtäviä poikkeustilan aikana. Ennen lomautusta tulee olla selvitettynä mahdollisuus tehdä muuta työtä.

Yt-neuvotteluiden käynnistämisestä päätti kunnanhallitus. Se antoi kunnan johtoryhmälle valtuudet käsitellä lomautustarpeet. Päätökset lomauttamisista tekevät hallintokuntien johtavat viranhaltijat.

Ensisijaisena keinona Eurajoella on yrittää löytää korvaavia tehtäviä oman työyksikön sisällä niille työntekijöille, joiden työt joko vähenevät tai loppuvat epidemian vuoksi. Toisena vaihtoehtona on yrittää löytää näille työntekijöille muista työyksiköistä osaamisen, koulutuksen ja soveltuvuuden mukaista työtä. Lisäksi Eurajoki ohjeistaa työntekijöitä käyttämään vuosilomiaan ja saldo- ja säästövapaita.

Kunnanjohtaja oikeutettiin päättämään kiireellisistä sekä kunnalle välttämättömistä toimenpiteistä liittyen tilanteeseen. Lisäksi kunnanhallitus edellytti, että kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta ja valtuustoa tekemistään päätöksistä.

Eurajoella on noudatettu muiden kuntien tapaan valtioneuvoston linjauksia, joiden mukaisesti kiinni ovat muun muassa kirjastot, urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, muut harrastuspaikat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Kyseissä paikoissa ei siten pääosin ole suoria asiakaspalvelutehtäviä.

Kunta on myös solminut etätyösopimukset muun muassa opetushenkilöstön kanssa sekä suorittanut henkilöstön osaamiskartoitukset tavoitteena selvittää, ketkä voisivat siirtyä hoiva- ja hoitoalan sekä ruoka- ja puhtaustoimen tehtäviin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut