Myös Lounais-Suomessa nyt poikkeuksellisen paljon turvapaikkahakemuksia – käsittelyt keskitetty Raisioon

Lounais-Suomessa turvapaikkahakemusten ja tilapäisen suojelun hakemusten käsittely on keskitetty Raision poliisiasemalle. Myös Porissa on valmius käsitellä hakemuksia. Kuva: Juha Sinisalo

Ukrainan sota näkyy nyt turvapaikkahakemuksina myös Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella turvapaikkahakemusten määrän kasvuna.

– Jo muutamassa päivässä Lounais-Suomessa vastaanotettiin enemmän turvapaikkahakemuksia ja tilapäisen suojelun hakemuksia kuin koko viime vuonna yhteensä, kertoo tiedotteessa rikoskomisario Matti Airaksinen Lounais-Suomen poliisilaitoksen ulkomaalaistutkintayksiköstä.

Turvaa hakevat ovat pääasiassa Ukrainasta saapuvia naisia ja lapsia. Poliisi kertoo tekevänsä kaiken voitavansa käsitelläkseen hakemukset mahdollisimman nopeasti ja sujuvasti.

Lounais-Suomessa hakijat ohjataan ensisijaisesti Raision poliisiasemalle, jossa koko prosessi onnistuu niin sanotusti "yhdellä luukulla".

– Siellä meillä on käytössämme rekisteröintiin tarvittavat laitteet, tulkkauspalvelu sekä ulkomaalaislain mukaisiin tehtäviin koulutettu henkilöstö, Airaksinen luettelee.

Lisäksi Satakunnassa Porin polisiiasemalla on valmius vastaanottaa hakemuksia, ja kapasiteettia kasvatetaan jatkuvasti. Porin osalta poliisi toivoo, että saapumisesta sovittaisiin etukäteen sähköpostilla.

Poliiseja irrotettu muista tehtävistä

Raision asemalle on poliisin mukaan saapunut viime päivinä turvapaikanhakijaryhmiä linja-autokuljetuksilla. Poliisi toivoo isompien yksittäisten ryhmien saapumisesta ilmoituksia poliisiasemalle hyvissä ajoin.

Poliisi kertoo järjestelleensä toimintaansa esimerkiksi irrottamalla hakemusten vastaanottamiseen poliiseja muista tehtävistä.

Tähän mennessä suuremmilta viiveiltä on säästytty. Jonotukselta kuitenkaan tuskin voidaan välttyä lähitulevaisuudessa.

– Nyt turvaa hakevat ovat pääasiassa naisia ja lapsia, joiden hätä on käsinkosketeltavaa. Ovi on auki jokaiselle, ja poliisi tekee kaikkensa, jotta kykenemme parhaiten auttamaan ihmisiä tässä tilanteessa, Matti Airaksinen sanoo tiedotteessa.

Turvapaikan sijaan voi hakea tilapäistä suojelua

Turvapaikanhakuprosessin hallinta kuuluu Maahanmuuttovirastolle. Poliisin tehtävänä on Rajavartiolaitoksen ohella ottaa vastaan turvapaikkahakemus ja rekisteröidä turvapaikanhakija, minkä jälkeen hakemus siirtyy Maahanmuuttoviraston käsittelyyn.

Viimeaikaiset hakemukset ovat pääasiassa Ukrainan kansalaisilta. Euroopan Unionin maaliskuisen linjauksen myötä Ukrainasta sotaa pakenevien ei ole pakko tehdä turvapaikkahakemusta, vaan he voivat hakea tilapäistä suojelua.

– Käytännössä tilapäisen suojelun kautta hakija pääsee saman tuen piiriin kuin turvapaikkahakemuksen jättämällä, rikoskomisario Matti Airaksinen sanoo poliisin tiedotteessa.

Lounais-Suomen poliisin ulkomaalaistutkintayksikkö tekee tiivistä yhteistyötä  vastaanottokeskusten, Maahanmuuttoviraston ja Rajavartiolaitoksen kanssa.

– Raisiossa Maahanmuuttovirasto sijaitsee samassa kiinteistössä poliisin kanssa, mikä mahdollistaa erinomaisen paikallisen yhteistyön, Airaksinen sanoo.