Näin Euran ja Eurajoen kunnanjohtajat kommentoivat lahjuksen ottamisesta tuomittujen tilannetta

Toisessa kunnassa työntekijä irtisanoutui, toisessa työntekijä on vielä kunnan palveluksessa.

| Päivitetty

Eurajoen kunnanjohtaja Vesa Lakaniemi toteaa, ettei kunta voi työnantajana hyväksyä sitä, että työntekijä ottaa vastaan lahjuksia. Arkistokuva: Juha Sinisalo

Länsi-Suomi kertoi aiemmin tänään Eurajoen ja Euran kunnan työntekijöiden saamista lahjusrikostuomioista. Tavoitimme myös Eurajoen kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen ja Euran kunnanjohtaja Juha Majalahden kommentoimaan lahjustuomioita.

– Missään nimessä kunta ei voi työnantajana tällaista hyväksyä. Saimme tiedon tapahtuneesta poliisilta. Henkilö on irtisanoutunut Eurajoen kunnan palveluksesta tämän syksyn aikana, sanoo Vesa Lakaniemi.

Kunnan ohjeistukset tarjottuihin lahjoihin suhtautumiseen ovat Lakaniemen mukaan kunnossa.

– Uudistamiseen ei ole ollut tarvetta mutta ainahan näistä täytyy sitten muistuttaa.

Euran työntekijä vielä palveluksessa

Juha Majalahti puolestaan kertoo, että tuomion saanut Euran kunnan työntekijä on edelleen kunnan palveluksessa. Tieto rikostutkinnasta tuli kunnalle poliisilta.

– Hänelle on tehty tiettäväksi, että kun tämä tuomio tulee, kunta päättää siinä yhteydessä toimenpiteistä, joihin ryhdytään. Toisessa päässä on irtisanominen ja lievemmässä päässä on varoitus, Majalahti sanoo.

Kunta tutkii tuomion perusteita vielä tarkemmin ennen päätöksen tekemistä.

– Surullinen tilanne kaiken kaikkiaan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut