Näin Pyhärannassa päätettiin tuulivoimasta

Keskiseen Pyhärantaan suunnitelluista tuulivoimahankkeista on syntynyt päätös Pyhärannan kunnanhallituksessa.

Maanantaina kokoontuntu kunnanhallitus katsoi yksimielisesti, ettei kaksi neljän voimalan tuulipuistoa voi toteutua suunnittelutarveratkaisujen turvin.

Molemmat Pyhärantatuuli Oy:n hakemukset hylättiin yksimielisesti.

Pyhärannan kunnanhallituksen puheenjohtaja Heimo Mäki-Tanilan (kok.) mukaan hallituksen jäsenet eivät käyttäneet kokouksessa aiheesta yhtään puheenvuoroa.

– Ihan tarpeeksi on keskusteltu ja hyvin valmisteltu, joten näin toimitaan ja sillä sipuli.

Hylkäävien päätösten taustalla olivat viranomaislausunnot, joissa katsottiin, että tuulivoimahankkeet tulisi mieluummin ratkaista kaavoituksen kautta kuin pelkällä hakemusmenettelyllä.

Kunnanhallituksessa ei Mäki-Tanilan mukaan käsitelty kuitenkaan sanallakaan kaavoitusmahdollisuutta.

Sanomalehti Länsi-Suomi kertoo lisää aiheesta huomenna.