Näin Rauma suunnittelee ensi vuoden talouttaan

Ensi vuoden talouden kehyksistä päättäminen on sujunut ennalta sovituilla linjoilla Rauman kaupunginhallituksessa.

Päälinja oli lyöty lukkoon jo viime marraskuussa, jolloin kaupunginvaltuusto päätti tämän vuoden talousarviosta.

Samalla se sääti, että vuoden 2015 talousarvio asetetaan euromääräisesti vuoden 2014 talousarvion tasolle, jotta menojen ja tulojen tasapaino säilyy.

Ainoastaan palkkoihin on varattu työmarkkinasopimuksen palkkaratkaisun tuoma kasvu.

Tuloveroprosenttiin ei sen sijaan olla kajoamassa, sillä sitä nostettiin yhdellä prosenttiyksiköllä eli 19:ään tämän vuoden alusta.