Näin Raumalla tehdyn MyStarin sisustus suunniteltiin: "Halusimme näyttää, kuinka kaunis ja uniikki Itämeri alueena on"

Hallitsevana teemana on Itämeren kauneus.

Rauman telakalla rakennetun ja tällä viikolla tilaajalle eli Tallinkille luovutetun MyStar-matkustaja-autolautan sisustuksen on suunnitellut suomalainen sisustusarkkitehtitoimisto dSign Vertti Kivi & Co.

dSignin suunnittelutiimiä projektissa johtanut Vertti Kivi kertoo tiedotteessa, että myös Tallinkin aiemman aluksen eli vuonna 2017 valmistuneen Megastarin sisustussuunnittelu oli pääasiassa dSignin käsialaa.

Sisätilojen suunnittelussa kantavana teemana on ollut Itämeren kauneus: alueen ainutlaatuisuus, luonto ja kulttuuri.

Teeman pohjalta luotiin tarina, joka toistuu laivalla kuvina, videoina ja väreinä. Kuviin ja videoihin on pyritty vangitsemaan yksityiskohtia vedenalaisista kasvistoista sekä lintujen sulista ja rantakallioista.

– Lähtökohtana suunnittelussa oli, että halusimme näyttää, kuinka kaunis ja uniikki Itämeri alueena on. Alueita on kaikkiaan 14 ja halusimme luoda jokaiselle alueelle oman tunnelmansa, kertoo Vertti Kivi tiedotteessa.

LS tarjosi jo aiemmin katsauksen laivan sisätiloihin kuvagallerian muodossa:

KUVAGALLERIA: RMC luovutti MyStarin Tallinkille – tältä Tallinnan ja Helsingin välille tuleva matkustaja-alus näyttää sisältä

Sisustuksessa on keskitytty erityisesti kirkkaisiin ja raikkaisiin väreihin. Harmaat ja tummat sävyt on jätetty taka-alalle.

– Olemme erittäin innoissamme, että pitkän työn tuloksena laiva on vihdoin valmis liikennöintiin. Tämä on ollut meille unelmaprojekti ja kiinnostava jatko aiemmille laivaprojekteillemme. Onnistuneimmillaan laivamatka voi olla paras osa asiakkaan matkaa, kertoo Kivi.

Laiva alkoi liikennöidä Helsingin ja Tallinnan väliä tiistaina.

Uudenlaista tilatyyppiä edustaa muun muassa puistomainen Family Picnic -alue. Se on suunniteltu erityisesti perhematkailijoiden tarpeisiin leikkimaailmoineen ja kahviloineen.

MyStarin ostosmaailmaa nimeltä Traveller Superstore kehaistaan Itämeren suurimmaksi.

Muiden palveluiden lisäksi MyStarilta löytyy 46 matkustajahyttiä, joissa voi myös yöpyä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut