Näin Ylistenjärven vanha tie päätyi veden alle Pinkjärvellä – "Jatkamme majavan aloittamaa ennallistamistyötä"

Myös ojien tukkiminen ja purokunnostukset ovat pitkällä. Elonkirjoa tuetaan ja vesitaloutta palautetaan toimilla, jotka näyttävät aluksi rajuilta.

Ylistenjärvien välisen tien madaltaminen varmistaa, että vesi pääsee kulkemaan kosteikolla molempiin suuntiin, kuten luonnontilassakin tapahtuu. Kaikkea tienpohjan maa-ainesta ei kaivettu pois, vaan ainoastaan vesitalouden palauttamiseen riittävä määrä.

Pinkjärven suojelualueella kulkeneen ja alueella retkeileville tutuksi tulleen tien pohjan erottaa vielä, mutta sen yllä on muutamia kymmeniä senttimetrejä vettä. Eikä nyt ole edes tulva-aika.

– Hyvillä saappailla voi vielä päästä kulkemaan, koska pohja on kova, miettii suunnittelija Marko Alakruuvi Metsähallituksesta.

Tie madallettiin tällä viikolla kaivurivoimin luonnonsuojelusyistä. Kosteikon katkaissut metsätie katkaisi aiemmin myös veden virtauksen Iso- ja Vähä-Ylistenjärvien välillä.

– Vesitalous palaa nyt lähemmäs luonnontilaa. Me jatkamme majavan aloittamaa ennallistamistyötä.

Monipuolinen suoluonto

Metsähallitus ennallistaa tänä syksynä Pinkjärven luontoa poikkeuksellisen laajalti. Kohteena ovat erityisesti suot ja virtavedet.

Tien poiston lisäksi Ylistenjärvien ja Riihijärven reunamilta on tukittu laajalti vanhoja kuivatusojia. Vesitalouden palauttamisella tavoitellaan entistä rikkaampaa elonkirjoa suojelualueen kosteikoille.

Moni alueella retkeilevä on saattanut jäädä siihen käsitykseen, että Pinkjärvellä oleellista ovat vain järvi ja metsät.

– Pinkjärvellä on todella monipuolista suoluontoa, Alakruuvi huomauttaa.

Puuta puroihin

Purojen puolella yhtenä kunnostuskohteena on tänä syksynä ollut Iso-Ylistenjärvestä Pinkjärven Pourunlahteen laskeva vajaan puolen kilometrin mittainen uoma.

– Siellä vesi ohjattiin kulkemaan vanhaan purouomaan, Alakruuvi kertoo.

Metrimääräisesti paljon suurempitöinen on suojelualueen koillisosassa virtaava Peräniityn alueen puro, joka on aikoinaan kaivettu suoraviivaiseksi.

Luonnollista mutkittelevuutta luodaan uomaan asetettavilla juurakoilla ja puilla. Ne on saatu tukittujen ojien raivauksista.

Nämä niin sanotut suisteet auttavat virtaa "syömään" uoman reunoja luonnollisesti. Tämä taas parantaa virtavesilajiston elinolosuhteita.

Haastavia töitä

Pinkjärvi on suunnittelijan mukaan poikkeuksellisen haastava ennallistamiskohde. Se johtuu osittain alueen voimakkaasta metsätaloushistoriasta, mutta pitkälti myös suoluonnon runsaudesta ja monipuolisuudesta.

– Esimerkiksi korpikohteissa täytettäviltä ojalinjoilta on jouduttu poistamaan paljon tiheää puustoa. Vanhoja puita halutaan kuitenkin säästää, joten kaivurin on pitänyt kulkea varovasti, Alakruuvi selittää.

Suorantaisilla pikkujärvillä taas vaarana on kaivurin uppoaminen pehmeään alustaan.

– Onneksi meillä on kuljettaja, jolla on hyvä tuntuma. Hän on tehnyt kaivuritöitä pienestä saakka.

Jäljet pehmenevät

Pinkjärvi on suosittu retkeilykohde, ja esimerkiksi sienestäjiä siellä käy runsaasti.

Rajunpuoleiset ennallistamistyöt sattavat näyttää asiaan perehtymättömän mielestä ikäviltä, vaikka tavoitteena onkin luonnon ja samalla retkeilymaastojen monipuolistaminen.

– Näkymä muuttuu jo muutamassa vuodessa. Ja täytettyjä ojia ei kymmenen vuoden päästä välttämättä edes huomaa, Alakruuvi muistuttaa.

Töitä jatketaan vielä parin viikon ajan, sillä tavoitteena on saada homma pakettiin ennen hirvestyskayden alkua.

Ennallistaminen Pinkjärvellä

Luonnon ennallistamisella tarkoitetaan ihmistoiminnan vaikutusten vähentämistä ja alueen palauttamista lähemmäs luonnontilaa.

Ennallistamista tehdään esimerkiksi suojelualueilla sijaitsevilla entisillä metsätalousalueilla.

Pinkjärvellä ennallistamistöitä tehdään tänä syksynä kahden eri hankkeen alla.

Metsähallituksen vetämä Hydrologia-LIFE -hanke käynnistyi vuonna 2017 ja jatkuu vielä ensi vuonna.

EU-hankkeessa palautetaan soita, puroja ja lintuvesiä kohti alkuperäisen kaltaista luonnontilaa yli eri puolilla Suomea.

Helmi-elinympäristöohjelma (2021-2030) taas vahvistaa luonnon monimuotoisuutta erilaisin toimenpitein.

Ohjelma on ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön yhteinen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut