Aluksi tietokoneen näytöllä näkyy vain Tuulikki Koivunen Bylundin otsa. Hetken päästä kuvassa vilahtaa kissan mustanruskea häntä.
– Maija, Maija, Koivunen Bylund kutsuu.Mutta Maija ei ole kuulevinaankaan vaan pinkaisee toiseen huoneeseen. Koivunen Bylund huokaisee.
– Hän on vähän arka. Maija hyväksyy vain minut ja vahtii tekemisiäni koko ajan.
Kissat ovat aina olleet osa vuonna 2014 eläkkeellä jääneen Koivunen Bylundin elämää. Maijaa hän kutsuu korona-ajan pelastajakseen.
Kaksikosta on tullut erottamaton muidenkin kuin Maijan mielestä.– Nyt ei olisikaan niin helppo lähteä jonnekin Eurooppaan kovin nopeasti.
Koivunen Bylund on nimittäin seitsemän vuotta sitten eläkkeelle jäätyään tehnyt useita kirkkoherran viransijaisuuksia Ruotsin kirkon ulkomaan seurakunnissa.
Lähdöt ovat olleet välillä nopeitakin. Parhaimmillaan, kun soitto on tullut perjantaina, Koivunen Bylund on ollut paikan päällä jo sunnuntaina.
Koronan takia sijaisuudet ovat luonnollisesti nyt tauolla.
”Oma pikkuinen elämäkerta”
Kissat mainitaan myös Tuulikki Koivunen Bylundin tuoreessa elämäkerrassa Äta livet med stor sked. Siinä hän siteeraa päiväkirjamerkintäänsä, jossa toivoo, että voisi kuolla kissa rintansa päällä.
Tämä pieni esimerkki kertoo paljon siitä, millainen monipuolisen pappisuran Ruotsissa tehneen Koivunen Bylundin elämäkerta on. Ei virallinen urakertomus vaan elämänmakuinen ja henkilökohtainen muistelu niin siviili- kuin työurasta.
Kirja perustuu pitkälti päiväkirjamerkintöihin. Koivunen Bylund on merkinnyt muistiin tapahtumia lähes koko ikänsä.– Joskus on kyllä ollut pitkiä aikoja, että en ole kirjoittanut mitään.
Hänen mielestään ”kaikkien pitäisi kirjoittaa päiväkirjaa”.– Se olisi sellainen oma pikkuinen elämäkerta tuleville sukupolville. Ajattelen etenkin meitä siirtolaisia ja sitä, että lapset ja lastenlapset eivät ajattelisi vain, että joo, se tuli jostain sieltä Suomesta.
Hän on itse ymmärtänyt päiväkirjojen merkityksen tajutessaan roolinsa kirkkohistoriassa. Tulevien sukupolvien ja tutkijoiden ei tarvitse arvuutella tapahtuneita ja Koivunen Bylundin ajatuksia tai tulkita virallisia asiakirjoja.
”Puhuu murtaen ruotsia”
Raumalla lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneen ja koulunsa käyneen Tuulikki Koivunen Bylundin elämäkerta kertoo isolta osalta siitä, mitä on taistella naisena omasta ja muiden naisten paikasta seurakunnassa.
Hän muutti 1970-luvun alussa Ruotsiin saadakseen pappisvihkimyksen ja toimiakseen pappina, sillä Suomessa naisia alettiin vihkiä papeiksi vasta vuonna 1988.
Ruotsi oli siis paljon edellä Suomea, mutta eivät asiat sujuneet länsinaapurissa ongelmitta. Etenkin yksi tapahtuma on jättänyt lähtemättömän arven.
Kun Koivunen Bylund valittiin Uppsalan tuomiorovastiksi vuonna 1995, ryhtyi eräs kappalainen vastustajien äänitorveksi.Tuolloin kirkko oli Ruotsissa vielä valtionkirkko, ja maan sosiaalidemokraattinen hallitus nimitti hakuprosessin päätteeksi virkaan Tuulikki Koivunen Bylundin.
Kirkkoneuvosto ja tuomiokapituli olivat toisen, miespuolisen ehdokkaan kannalla.
– Jumalaton sosialidemokraattinen hallitus nimittää naisen, joka puhuu murtaen ruotsia, Koivunen Bylund kertaa tuolloin kuulemiaan kommentteja.
Kiista kesti kolme vuotta ja päättyi siihen, että kappalainen sai lähteä. Koivunen Bylund ei kokenut saaneensa tukea esimiehiltään.
– He pitivät kiistaa minun ja tämän miehen välisenä. Totuus oli, että kirkko ei tuolloin tiennyt, miten naisjohtajuuteen pitäisi suhtautua.
Koivunen Bylund on sittemmin vienyt naisasiaa eteenpäin kirkon sisällä. Hän on ollut useissa luottamustehtävissä, ja hän on myös aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija.
Vuonna 2009 hänet valittiin Härnösandin piispaksi.
”Lähde takaisin Suomeen”
Naisasian ja tasa-arvon lisäksi suvaitsevaisuus on kulkenut punaisena lankana Tuulikki Koivunen Bylundin pappisuralla ja elämässä.
Elämäkerrassa aihetta käsitellään myös ja ennen kaikkea erään episodin kautta vuonna 1998. Upp- salan tuomiorovasti Koivunen Bylund näytti Elisabeth Ohlsonin Ecce Homo -kuvia kolmessa eri raamattumeditaatiossa Uppsalan Kulttuuriyössä.
Homoseksuaaliset kuvat perustuvat Raamatun Uuteen Testamenttiin.
Tapahtumista nousi häly. Koivunen Bylund sai tappouhkauksia ja myös suomalaisuus nostettiin esille: ”lähde takaisin Suomeen tai saat kuulan kalloosi”.
Ecce Homo -tapauksen kautta samaa sukupuolta olevien oikeuksista esimerkiksi avioliittoon päästiin kunnolla puhumaan, hän näkee.– Meillä on Ruotsissa sanonta, että kun peikko tulee metsästä valoon, se pimahtaa rikki. Ecce homo -kuvien jälkeinen keskustelu toi kaikki kauhistelijat valoon.
Kaiken tämän jälkeen kansalaiset osoittivat arvostavansa siviilirohkeutta ja valitsivat Koivunen Bylundin vuoden upplantilaiseksi.
”Kirjoitin vihan pois”
Elämäkerrassa käydään läpi muitakin kipeitä ja tuskaisia vaiheita, kuten syöpään sairastuminen ja pettymys ihmissuhteessa.
Kyse oli suuresta rakkaudesta, ja Koivunen Bylund myöntää, että hän kirjoitti episodin kirjaan kostoksi.– Halusin, että kaikki saavat tietää, millaista on olla petetty nainen. Samalla kirjoitin vihan pois.
Ei elämäkerta pelkkiä ikäviä tapahtumia ole. Tuulikki Koivunen Bylundin muistelut alkavat varhaislapsuudesta ja päättyvät eläkkeelle jäämiseen Härnösandin piispan virasta ja ovat täynnä hauskoja hetkiä niin kesätöistä Ruotsissa, ensimmäisestä raskaudesta kuin piispainkokouksista.
Kirjan alkuosan Koivunen Bylund omistaa pohdiskeluille siitä, miten hänestä tuli kristitty ja sittemmin pappi.
Rauma on esillä useaan otteeseen, tietysti jo lapsuuden ja nuoruuden muisteluissa sekä esimerkiksi vuoden 2017 riemuylioppilasjuhlien tarinassa.
Lastenlapsille omistettu
Pandemia-ajasta ja eristyksestä Tuulikki Koivunen Bylund on selvinnyt siinä missä muutkin. Hän on ajatellut kulunutta vuotta pitkänä retriittinä.
– On ollut hyvin aikaa rukoilla, miettiä elämän merkitystä ja olla kiitollinen omasta elämästään.
Koivunen Bylund sai ensimmäisen rokotteen niin, että pääsee tapaamaan lapsiaan ja lastenlapsiaan lähipäivinä.
Ehkä eniten surettaa se, että hän ei ole tavannut nuorinta lapsenlastaan Lauria puoleen vuoteen. Lauri on kaksivuotias, eikä isoäiti ole ollut paikalla, kun poika on oppinut puhumaan ja kävelemään.
Tapaaminen pitkästä aikaa mietityttää.
– Lauri varmaan juoksee karkuun, kun vihdoinkin pääsen hänen luokseen, Koivunen Bylund nauraa pilke silmäkulmassa.
Myös muut lastenlapset, Anton, Moa ja Malva, ovat isoäidille tietysti tärkeitä. Elämäkerta on omistettu kaikille heille.
Tuulikki Koivunen Bylund: Äta livet med stor sked (2021, Ekström & Garay). Kirja on toistaiseksi saatavilla vain ruotsinkielisenä.
Tuulikki Koivunen Bylund
Syntyi Turussa 1947, viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Raumalla, kirjoitti ylioppilaaksi Rauman tyttölyseosta 1967.
Suoritti teologian kandidaatin tutkinnon Åbo Akademissa 1971.
Vihittiin papiksi Lundin hiippakunnassa 1971. Väitteli teologian tohtoriksi Uppsalan yliopistossa 1994.Toiminut Ruotsin kirkossa monissa eri tehtävissä ja ollut aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja tuottelias kirjoittaja.
Toimi 1995–2009 tuomiorovastina Uppsalassa.
Oli 2009 alkaen aina eläkkeelle jäämiseen asti 2014 Härnösandin hiippakunnan piispa. Oli tässä tehtävässä Ruotsin neljäs naispiispa ja ensimmäinen piispaksi nimitetty suomalaissyntyinen nainen.
Tehnyt eläkkeelle jäätyään sijaisuuksia Ruotsin kirkon ulkomaan toimipisteissä eri puolilla Eurooppaa.
Asuu Uppsalassa. Kaksi lasta ja neljä lastenlasta.
”Pieni vastatuuli saa yrittämään vielä enemmän”
Tuulikki Koivunen Bylundilta kysytään yhä edelleen kahta asiaa: onko hän nyt ruotsalainen ja kaipaako hän Suomeen.
– Ei, en koe olevani ruotsalainen. Mielestäni olen tällainen puolikielinenkin.– Enkä tunne koti-ikävää Suomeen, paitsi nyt korona-aikana, kun en saa tulla Raumalle! Kauheasti tekisi mieli tulla käymään. Veljeni lapset asuvat Raumalla, ja he pitävät minua aina hirveän hyvänä.
Suomalainen nainen nostaa Koivunen Bylundissa aika ajoin päätään. Esimerkiksi silloin, kun töissä on joutunut kaltoin kohdelluksi.
– Kai se on suomalaisen naisen ominaisuus, että pieni vastatuuli saa yrittämään vielä enemmän.
Tuulikki Koivunen Bylund puhuu usein suomalaisuudestaan ja sodasta ja sanoo olleensa toisessa maailmansodassa, vaikka on syntynyt vasta sodan päätyttyä.
Hän muistaa lapsuudestaan isän öiset huudot ja päätteli, että tankit vyöryvät taas kohti.
– Kun on saanut sellaisen lahjan, että isä on ollut sodassa, ei suomalaisuutta voi minusta poistaa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.