Naisten Pankki teki hyvää taidehuutokaupalla

Naisten Pankin Rauman solu järjesti sunnuntaina Lönnströmin taidemuseolla taidehuutokaupan, jolla onnistuttiin keräämään noin tuhat euroa hyväntekeväisyyteen kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja ammatillisen koulutuksen tukemiseen.

Paikalliset taiteilijat olivat tehneet huutokauppaa varten yhteensä 26 teosta.

– Huutokaupassa moni asia loksahti kohdilleen. Lönnströmin taidemuseossa on parhaillaan esillä Unelma-näyttely ja Naisten Pankinkin tarkoituksena on toteuttaa unelmia, Naisten Pankin Rauman solun puheenjohtaja Kristina Haavisto kertoi.

– Lisäksi Lönnströmin museon perustaja Teresia Lönnström piti naisten asemaa tärkeänä ja oli aikanaan mukana monissa hyväntekeväisyyshankkeissa.

Naisten Pankki järjesti taidehuutokaupan Raumalla hyväntekeväisyyden nimissä nyt ensimmäistä kertaa.