Seitsemänkymppiset ystävykset Sylvia ja Tuija ovat kirjailija Heli Laaksosen luomat hahmot, joiden tarina jatkuu jo toisessa näytelmätekstissä. Jo-Jo Teatteri on tuonut ladyt Kuuskajaskarin suuliteatteriin, jonne on lavastettu näytelmälle kotoisa miljöö.
Näytelmän piti saada ensiesityksensä turkulaisessa Jo-Jo Teatterissa jo viime talvena, mutta korona siirsi komedian Kuuskajaskarin lomasaareen. Samalla tekstiä muutettiin niin, että se sijoittuu selkeästi Raumalle.
Aihe on mediassakin esillä ollut kuolinsiivous. Anneli Larkian esittämä Tuija on leski ja on viimein päättänyt luopua paitsi miehensä Aikun vanhoista tavaroista myös nurkkiin kertyneestä muusta rojusta ja myydä ne pihakirppiksellä.
Luopuminen on vaikeaa ja vanhojen tavaroiden läpikäyminen nostaa muistot pintaan. Irma Reunamon Sylvia nauraa, että ystävä pitää muistomarkettia.
Sieltä löytyykin niin muistoilmankostutin kuin muistopiano, mutta myös oman isän kirjoittama päiväkirja.
Kepeän komediallinen teksti on kahden naisen vuoropuhelua.
Sylvia ja Tuija ovat ystäviksi aika piikikkäitä toisilleen eivätkä kaihda keinoja, kun yhteiseksi ihastuksen kohteeksi osuu Puutarharadion lempeä-ääninen Jaakko (Petteri Tarkkinen), johon naiset suhtautuvat pelottavan kiihkeästi.
Etenkin Tuija on tuomitseva ja arvostelee kärkkäästi värikkään sinkkuystävänsä miessuhteita – muistikirjassa vilahtaa jopa hänen miesvainaansa nimi – ja somessa roikkumista.
Sylvian tunteet kuumenevat keskustelupalstoilla, joihin hän osallistuu sormet sauhuten.
Näytelmän hauska pieni sanaleikki on kaiken vihapuheen korjaaminen pihapuheella.
Näyttelijöillä on ollut kelpo urakka opetella laaksosmainen rönsyilevä lounaismurre, joka varmasti miellyttää kirjoittajan murretyylin ystäviä. Esityksesssä kuullaan myös muutama Laaksosen runo.
Kepeä esitys puhuttelee ehkä parhaiten päähenkilöiden ikäisiä ihmisiä.
Näytelmällä on kuitenkin lohdullinen sanoma meille kaikille tavaroita kaappeihinsa arkistoiville: kaikesta ei tarvitse luopua eikä kaikkien tarvitse konmarittaa. Jos muistot ja niihin liittyvät tavarat ovat rakkaita, pidä ne ja anna jälkeläisesi huolehtia kuolinsiivouksesta.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.