Raumalta lähtöisin oleva Elli Lahtinen ja Eurajoelta kotoisin oleva Eveliina Vaitomaa ovat erittäin suosittuja podcastin tekijöitä.
Kotiseudun lisäksi heitä yhdistävät muutkin asiat.
He ovat naisia, joita kiinnostavat rikoksista synkimmät.
Murhat.
Mistä podcast-innostus lähti liikkeelle?
Eveliina Vaitomaa, (Eve): Pahuuden jälkeen: Aloitimme neljä vuotta sitten. Olimme ystäväni Marjon kuunnelleet true crime -podcasteja. Sitten tuli korona, ja piti miettiä uusiksi, mitä vapaa-ajalla haluaa tehdä. Lähdimme yhdessä kokeilemaan, olisiko se meidän juttu.
Elli Lahtinen, (Elli): Murhan anatomia: Keväällä tulee neljä vuotta täyteen. Kaikki lähti siitä, että olin kuunnellut muita podeja, etenkin Jäljillä-podcast on ollut vahva innoittaja. Koin vahvan tarpeen ottaa itse asioista selvää ja kirjoittaa. Kypsyttelin ideaa puolisen vuotta, mietin miten tämän tekisin ja haluaisin tehdä.
Miksi true crime on niin kova ilmiö?
Eve: Olen pienestä pitäen lukenut salaa kotona Pohjolan poliisi kertoo -kirjoja ja Alibia. Monilla muillakin se ihmisten pimeä puoli kiinnostaa eniten. On todella vaikea ymmärtää, miksi ihminen voi tappaa toisen tai tekemään vielä raaempaa. True crimen tekijä voi antaa myös uusia näkökulmia esimerkiksi lähisuhdeväkivallan teemaan.
Elli: Kiinnostus ilmiöön on ollut tosi pitkään, menneinä aikoina on menty katsomaan rikollisten teloituksia. Ihmiset ovat käyneet Murha.infossa ja lukeneet Alibia. Mutta ehkä genre on nyt tunnistettavampi, sillä on oma nimensä. Siitä on tullut hyväksyttävämpää. Ihmiset ovat tajunneet, että olen aina tykännyt näistä ja näin moni muukin tykkää. Tässä on turvallista jännitystä. Saa kokea asioita, jotka ei liity omaan arkielämään.
Mikä aiheessa kiinnostaa juuri naisia?
Eve: True crime -podcasteissa sekä tekijöinä että kuluttajina on valtaosa naisia. Joskus katsoin, että meidän kuuntelijoista 60–70 prosenttia on naisia. Silloin kun vielä kuuntelin muita, niin oli hienoa, että joukossa oli myös miestekijöitä. Jossain lehdessä oli, että naiset ajattelevat henkirikoksia ehkä siksi, että he pelkäävätkin niitä enemmän.
Elli: Naiset ovat tapauksissa usein uhreina ja altavastaajina. Ehkä se kiinnostaa, kun siihen osaa samaistua. Asia tuntuu läheisemmältä, esimerkiksi jos on kokemuksia naisvihasta tai lähisuhdeväkivallasta. Moni on sanonut oppineensa jopa turvataitoja true crimen myötä. Olen huolissani, että sarjamurhaaja-aiheet voivat aiheuttaa myös turhaa ja valheellista pelkoa. Oikeasti erikoisten henkirikosten uhriksi joutuminen on todella harvinaista.
"Olen huolissani, että sarjamurhaaja-aiheet voivat aiheuttaa myös turhaa ja valheellista pelkoa."
Kuinka iso osa podcast on arkeanne?
Eve: Olemme tehneet Marjon kanssa parisen vuotta podcastia työksemme. Jäimme molemmat hoitoalalta yhtä aikaa pois.
Elli: Suurin osa ajastani menee podcastin parissa yrittäjänä, olen ollut Podme-palvelussa syksystä 2022 lähtien. Teen myös yleislääkärin töitä.
Minkälaiset rikokset teitä kiinnostavat?
Eve: Pääasiassa meidän tapaukset ovat henkirikoksia, yhdessä jaksossa on aina tapaus kotimaasta ja ulkomailta. Itse teen ulkomaiden tapauksen. Joukossa on ihan muutama huijaus ja selviytymistarina.
Elli: Minua kiinnostaa eniten psykologinen puoli tekijöiden ja uhrien osalta. Olen käsitellyt monessa jaksossa sarjamurhaajia juuri psykologian vuoksi. Minulla on harvoin mysteeritapauksia, minua kiinnostaa faktat ratkaistuista tapauksista.
Tulevatko murhat uniin asti?
Eve: Olemme työskennelleet vuosia Helsingissä sairaanhoitajina päivystyksessä. Rajuja kohtaloita on nähnyt ennenkin. Se helpotti, että jaksoja on tehnyt yhdessä alusta asti. Kaverin kanssa pystyy perkaamaan raa’at tapaukset nopeasti. Ei näihin silti totu, vaan tapauksia tulee kauhisteltua. Mutta tämä on työtä. Kun työpäivä on ohi, niin ne ajatukset jäävät sivuun.
"Ei näihin silti totu, vaan tapauksia tulee kauhisteltua."
Elli: Suhtaudun tapauksiin aina kunnioituksella, mutta pystyn pitämään aika hyvän etäisyyden niihin. Ehkä se tulee myös lääkäriydestä. Jos tapaukset jäisivät hirveästi vaivaamaan, niin en pystyisi tekemään tätä. Lähdemateriaalilla on merkitystä, sillä tiukka lakiteksti ei hetkauta, mutta tunnetta herättävä dokumentti voi jäädä mieleen.
Mikä tapaus on jäänyt erityisesti mieleen?
Eve: Perhesurmat ehkä jäävät helpoiten mieleen, niitä tuli jossain vaiheessa käsiteltyä jaksoissa usein. Lea Leikarin tapaus oli yksi joka itselle eurajokelaisena kolahti. Eihän siellä lintukodossa ikinä tapahdu mitään. Olin jo silloin järkyttynyt, nyt jakson äänitys ja kommentit toivat tapauksen pintaan.
Elli: Gypsy Rose Blanchardin tapaus on sellainen. Munchausenin syndrooma on todella harvinainen ja vaikea psykiatrinen häiriö, jossa sepitetään huomion vuoksi itselle tai huollettavalle sairaus. Sen vuoksi se tapaus on jäänyt kiinnostamaan minua.
Millaista palautetta saatte?
Eve: Viestejä tulee paljon, toivommekin vuoropuhelua kuulijoiden kanssa. Etenkin suomalaiset tapaukset herättävät keskustelua, niistä saattaa tulla lisätietoa, huhupuhetta tai vastaavaa. Me olemme myös mahdollisuuksien mukaan yhteydessä omaisiin.
Elli: Negatiivista palautetta ei tule oikeastaan yhtään. Välillä tulee korjausehdotuksia, kuuntelijat ovat todella tarkkoja. Moni kiittää hyvästä podista. Se tuntuu jännältä, mutta todella hyvältä, että podini on heille tärkeä.
Tuomitut rikolliset ovat siirtyneet kirjailijoiksi ja heistä on tehty elämäkertadokumentteja. Mitä ajatuksia se herättää?
Eve: Rikoksista ja rikollisista pitää pystyä puhumaan, mutta miten se tehdään, on tärkeän pohdinnan paikka. Rikollisten glorifiointi on asiatonta ja rikoksilla kerskuminen ei ole hyväksyttävää. Tuomitut teot pitää tuomita. Jokainen true crime -podcastin tekijä on samalla tavalla ajatellut eettisyyttä. Me tuomme välipuheissa mielipiteitämme esiin, mutta aina asiallisesti. Omaiset lähestyvät meitä myös todella usein ja ovat kehuneet, että olemme kunnioittaneet uhria. Siitä tulee aina hyvä olo, että on onnistunut käsittelemään asian kuten on toivonutkin.
Elli: Sitä on hyvä pohtia, onko rikollista tarvetta päästää ääneen, mikä hänen pointtinsa on. Mikään ei ole yksiselitteisesti oikein tai väärin. Mutta onhan se selvää, että joitakin dokumentteja on tehty sensaatiomaisesti dollarikuvat silmissä.
Millaista työtä podcastin tekeminen on?
Eve: Työ on kovaa lähteiden läpikäymistä ja tekstin kirjoittamista. Aluksi tein tiukkoja aikatauluja, mutta huomasin nopeasti, etten pysty kirjoittamaan väkisin. Minulla ei ole enää selkeää viikkosapluunaa, nykyään tulee kirjoitettua fiiliksen mukaan. Yhtenä päivänä viikossa olemme Podimolla äänittämässä. Olemme päässeet sen verran edelle teksteissä, ettei tarvitse kelloa tuijottaa.
Elli: Käsikirjoitus on podcastin teossa pääosassa, yhdessä käsikirjoituksessa voi olla kymmenisen liuskaa. Sitten käsikirjoitus luetaan aika äänikirjamaisesti nauhalle. Yhden jakson tekemiseen menee noin viikko. Teen kausittain niin, että joka kaudella on oma teemansa ja jaksoja ilmestyy viikon välein. Kausien väleissä on pieni muutaman viikon tauko, olen tehnyt noin 40 jaksoa vuodessa.
"Käsikirjoitus on podcastin teossa pääosassa, yhdessä käsikirjoituksessa voi olla kymmenisen liuskaa."
Miten pitkään aiotte jatkaa?
Eve: Ainakin tällä hetkellä on vaikea kuvitella, että tekisin jotain muuta. Kun olemme päässeet Podimolle, niin on kiva tehdä työtä yhteisössä, jossa arvostetaan. Ei ole täysin yksin miettimässä somejuttuja ja muita.
Elli: Aion jatkaa niin kauan kuin tämä on mielekästä, ja toistaiseksi tämä on hyvin mielekästä. Tämä on yritystoimintaa ja minulla on voimassa oleva sopimus.
Onko tarkoitus laajentaa esimerkiksi kirjoihin?
Eve: Toistaiseksi se ei ole ollut ajatuksissa. Olemme tehneet pitkään jakso per viikko -tahdilla. Kerran viikossa tulee erityylinen jakso, jossa maistellaan viiniä sekä keskustellaan jostain tragediasta tai outoudesta. Ei se kirja ehkä tähän väliin mahtuisi.
Elli: Kirjoitan juuri true crime -tietokirjaa, joka ilmestyy syyskuussa. Kirjan aiheena on syyntakeettomat rikoksen tekijät Suomessa.
Mitä teette, kun rikokset tulevat korvista ulos?
Eve: Musat korville ja ulos. Lähdemme Marjon kanssa välillä käymään viikonlopuksi jossain, otamme paon arjesta. Tämä työ toki mahdollistaa lomatkin ihan eri tavalla, olen tehnyt tekstejä Thaimaan-lomaltakin kerran.
Elli: Pystyn tekemään tätä työtä todella vapailla aikatauluilla. Siinä vaiheessa vain siirrän työtä eteenpäin ja jatkan seuraavana päivänä. Kun yhden tapauksen saa kerrottua, niin sen saa tavallaan pakettiin ja se voi unohtaa. Se on työ, jonka olet tehnyt.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.