Nämä ovat koululaisten suosikkiruokia Raumalla - perunapohjaiset laatikot eivät sen sijaan kerää kehuja

Kouluruoka on kyselyn mukaan yläkoululaisten ja lukiolaisten joukossa suositumpaa kuin Raumalla oletettiin.
Kouluruoka on kyselyn mukaan yläkoululaisten ja lukiolaisten joukossa suositumpaa kuin Raumalla oletettiin. Kuva: arkisto/Juha Sinisalo

Suurin osa Rauman peruskoulujen oppilaista ja lukio-opiskelijoista syö kouluruokaa lähes jopa päivä. Harvoin syöviä on siis vähän, mikä poikkeaa yleisestä käsityksestä.

Tulos selvisi huhtikuun alussa tehdystä kyselystä, johon vastasi lähes 1 700 peruskoululaista ja lukiolaista.

– On todella hienoa kuulla, että kouluruoka maistuu hyvin, sanoo Rauman ruoka- ja puhtauspalveluiden palvelupäällikkö Rami Iltanen tiedotteessa.

– Aiempi käsityksemme oli, että 7–9 -luokkalaisten sekä lukiolaisten joukossa olisi suurempi määrä harvoin syöviä.

Huomiota kasvisruokaresepteihin

Kyselyssä selvitettiin myös suosituimpia kouluruokalajeja.

Kärkeen nousivat perinteiset nakkikastike, lihamakaronilaatikko sekä uunimakkara. Sen sijaan perunapohjaiset laatikkoruuat, kuten broileri- ja jauhelihakiusaus sekä kirjolohilaatikko eivät saaneet suurta kannatusta.

Kyselyssä toivottiin myös, että kasvisruokien määrää vähennettäisiin.

– Kasvisruokia tulee tulevaisuudessakin olemaan kouluissa, mutta reseptien kehittämiseen tullaan panostamaan entistä enemmän, Iltanen sanoo.

Kyselyn tuloksia tullaan hyödyntämään ruokalistojen uudistamisessa muutoinkin.