Nanujärvelän paikka säilyi täpärin äänin

Osa päättäjistä halusi, että Lähdepelto ja Kourujärvi perataan vielä.

Havainnekuva Nanujärvelän koulusta sijoitettuna Aro-Nanun alueelle Rauman Nortamonkadun varrella.

Uuden Nanujärvelän koulun suunnitelmille ei ole estettä Rauman kaupunginhallituksen enemmistön päätöksellä.

Täpärän 5–4 äänestyksen jälkeen kaupunginhallitus katsoi, että koulurakentamisesta tehty tarveselvitys voidaan hyväksyä.

Sijaintipaikaksi tulee Aronahteen koulukeskuksen ja Nanun koulun alue Rauman keskustassa Nortamonkadun varrella.

Tappiolle jäi kanta, jonka mukaan koulun paikkaa pitäisi vielä etsiä Lähdepellolta ja Kourujärven alueelta. Äänestyksessä Rauman suurimman puolueen SDP:n rivit hajosivat kahtia.

Keskustassa on lapsia

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorpi (sd.) ihmetteli tilannetta, koska tarveselvityksessä oli nimenomaan tutkittu ja todettu Aro–Nanu parhaaksi vaihtoehdoksi.

– Tiedolla johtaminen ei maistu, kun ruvetaan päättämään. Fiilis ratkaisee, eivät faktat. Kouluverkkoasiat ovat aina vähän tällaisia, Leppikorpi sanoi.

Nanun alueen hän näkee oikeaksi paikaksi koululle, koska keskustan alueella oppilastilanne on vielä vakaa.

– Kourujärvellä taas on merkittävä vähenemä siitä huolimatta, että siellä on koulu.

Lisäksi kaupungin pitää päästä eroon vuokratuista väistötiloista, joissa Nanun koulu nyt toimii.

– Väistötilat maksavat miljoonan vuodessa. Se täytyy saada vietyä käyttökuluista investointeihin. Oppilaat ovat olleet väistötiloissa liian pitkään ja liian isolla porukalla.

Etelän koulut säilyvät

Tarveselvityksestä päättäessään kaupunginhallitus totesi, että Kortelan ja Vasaraisten koulut jatkavat toimintaansa uuden koulun valmistuttua.

Kolmas eteläinen koulu, Kodisjoki, ei ollut erikseen mainittuna, mutta Leppikorpi liitti sen samaan nippuun Kortelan ja Vararaisten kanssa.

– Kodisjoki ei ole missään erilliskorissa, ei huonossa eikä hyvässä. Nanujärvelän rakentamisella ei oteta kantaa eteläisiin ratkaisuihin vaan eteläinen verkko säilyy siitä huolimatta. Nanujärvelässä toteutetaan vain sitä, mitä valtuusto on jo vuonna 2019 päättänyt.

Koko verkko mietintään

Raumalaisessa koulunpidossa suurin ongelma on Leppikorven mukaan se, että lapset loppuvat.

– Ylipäätään väestökehitys johtaa siihen suuntaan, että kouluverkkoratkaisua joudutaan miettimään. Silloin puhutaan koko verkosta eikä arvioida yksittäisiä kouluja.

Tarveselvityksen hyväksynnän myötä uuden koulun suunnittelu voi edetä hankesuunnitelmavaiheeseen. Nanujärvelän uuden koulurakennuksen kustannusarvio on noin 21–24,9 miljoonaa euroa.

Seuraavan kerran uuteen kouluun otetaan Leppikorven mukaan todennäköisesti kantaa ensi syksyn budjettikäsittelyn yhteydessä.

Näin äänestettiin

Nanujärvelän tarveselvityksessä uuden koulun paikaksi on valittu Aro–Nanun alue.

Jasmin Määttä (ps.) esitti kuitenkin, että asia palautetaan valmisteluun niin, että Lähdepellon ja Kourujärven alueelta etsitään Nanujärvelän tarpeisiin toimivin sijainti sekä hintalaput koululle.

Määtän mukaan Kourujärvellä tulisi ottaa huomioon jo olemassa olevien käyttökuntoisten liikuntatilojen olemassaolo.

Samoin esitettiin liikuntapainotteisen ja luonnonläheisen koulun perustamisen huomioon ottamista.

Määttää kannattivat Sirpa Viitanen (sd.), Sari Seimelä (sd.) ja Pasi Mäenranta (ps.).

Esityksessä mainittiin myös toive Kodisjoen koulun mainitsemisesta Kortelan ja Vasaraisten koulujen ohella, "koska Nanujärvelän varjolla ei ole tarkoitus tehdä kouluverkkoratkaisuja".

Nimenhuutoäänestyksessä Määtän esitys sai 4 ääntä. Samaa mieltä Määtän kanssa olivat Viitanen, Seimelä ja Mäenranta.

Voiton vienyttä Aro-Nanua kannattivat Kalle Leppikorpi (sd.), Samu Vahteristo (kok.), Iida Lampi (kok.), Jari Laihonen (sd.) ja Jyrki Soukainen (kesk.).

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut