Nanun koulu ensin evakkoon - Hj. Nortamon koulun muutto venyy

Aron kiinteistössä ollaan pidempään, koska uusi tontti pitää paaluttaa.

Rauman keskustakoulujen Hj. Nortamon ja Nanun siirtyminen väistötiloihin tapahtuu eriaikaisesti, tiedottaa Rauman kaupunki. Sisäilmaongelmien vuoksi molemmat koulut siirtyvät parakkeihin, joita pystytetään parhaillaan koulujen läheisyyteen.

Tämän hetken tieto on, että ensimmäisenä alkaa Nanun koulun muutto maaliskuun puolivälissä. Hj. Nortamon koulun muutto sen sijaan venyy huhtikuun loppupuolelle. Alun perin tavoiteaikatauluna oli, että molempien tilat olisivat valmiina 1. maaliskuuta.

Molempien koulujen käsitöiden ja kotitalouden opetus hoidetaan Naun koulun parkkipaikalle sijoitettavissa tiloissa. Nämä tilat valmistuvat vuoden 2018 syyslukukauden alkuun mennessä. Edessä on myös kalusteiden ja oppimateriaalin puhdistusurakka, tosin osa materiaaleista hävitetään.

Nanun ja Hj. Nortamon nykyisten koulurakennusten tulevaisuuden ratkaisut ovat vielä avoimina. Rakennusten peruskorjauksesta tai korvaamisesta uusilla rakennuksilla päätetään Hj. Nortamon osalta todennäköisesti helmikuussa ja Nanun kesäkuussa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut