Niemisillä putsataan tiedostavasti - kodin kemikaalikuorma karisee puhdistusainekriittisyydellä

Olli-pojasta on kova apu siivouksessa Elsi Niemiselle. Jo siitäkin syystä perheen äiti on tarkka siitä, millaisilla aineilla kotia pidetään puhtaana. Kuva: Esa Urhonen

Elsi Nieminen ei hyväksy selitystä omille huonoille valinnoille sillä verukkeelle, ettei yksi ihminen, vieläpä suomalainen, pysty vaikuttamaan suurten maiden rinnalla maapallon hyvinvointiin.

– En ajattele toiminnassani sitä, että pelastaisin koko planeetan. Mutta meidän metsiimme, luontoomme ja vesistöihimme pystyn kyllä vaikuttamaan ja haluankin vaikuttaa.

Niinpä Nieminen pyrkii valinnoillaan olemaan tiedostava kuluttaja.

Hän käyttää pyykinpesussa pesupähkinöitä, tahrasuolaa, ekologisia puhdistusaineita ja Joutsenmerkittyjä tuotteita.

Tärkeää on, että tuotteet ovat kotimaisia ja hajusteettomia. Etikka ja soodakin on perinteinen yhdistelmä, joka Niemisten taloudessa on käytössä.

– Kerran pojallamme oli päällänsä paita, joka oli pesty tujulla, hajusteellisella pesuaineella. Aamulla herätessään hän oli yltäpäältä nokkosihottuman peitossa, tottumaton herkkä iho reagoi näin perinteiseen pesuaineeseen, ovat ne sen verran jytkyä tavaraa.

Kosmetiikkaosastolla luonnonkosmetiikkaa suosivan on jo kohtuullisen helppoa luovia ostoskoriinsa oikeat valinnat, kiitos sertifikaattien. Opastusta saa myös Pro luonnoskosmetiikka ry:ltä.

"Valitettavasti ei ole olemassa kriteeristöä, jonka perusteella voisi yksiselitteisesti sanoa jonkun pesuaineen olevan ekopesuaine."

Kodin puhdistusaineiden kohdalla tehtävä on huomattavasti vaikeampi, sillä näille ei ole olemassa sertifikaattia, eikä myöskään järjestäytynyttä tahoa. Tieto on siis levällään yksittäisten asiantuntijoiden ja merkkien edustajien välillä.

Kaiken lisäksi sanoja, kuten luonnollinen ja hellävarainen voi käyttää pakkauksissa vapaasti, eikä edes hajusteettomuus kerro siitä, että tuote olisi todellisuudessa millään tavoin ekologinen.

Hyllyn äärellä pähkäilevä kuluttaja ei niin ikään todennäköisesti tiedä, mitä tarkoittavat esimerkiksi tensidit tai fosfaatit, joten tuoteselosteiden vertailu on turhaa.

– Valitettavasti ei ole olemassa kriteeristöä, jonka perusteella voisi yksiselitteisesti sanoa jonkun pesuaineen olevan ekopesuaine, summaa Nordic Health Systems Oy:ta edustava Vesa Rockas.

Nyrkkisääntönä Rockas kehottaa kuluttajaa perehtymään raaka-aineiden ympäristöystävällisyyteen ja siihen, ettei tuotteessa on turhia väriaineita, täyteaineita, optisia kirkasteita tai helmiäsiä.

Ekologisuus on monen tekijän summa ja katsontakantoja on monia. Toiselle voi riittää se, että tuote on hajusteeton, mikä on hyväksi niin ympäristölle kuin ihmisellekin.

Tarvittaisiin kuitenkin tarkempi resepti ekologisuuden arvioimiseen ja toisaalta myös määritelmä sille, mikä on ekologinen. Onko se uusiutuvat raaka-aineet ja tuleeko tällöin yksittäisille asioille, kuten palmuöljyn kestävälle tuotannolle olla vaatimuksia.

Vai tarkoittaako ekologisuus mahdollisimman biohajoavaa ja mahdollisimman myrkyttömiä ainesosia ja mietitäänkö pakkausmateriaaleja ja tuotantoketjua. Vielä tarkemmin puhuttaessa voidaan miettiä kuluttajakäyttäytymistä, jolloin ekologisuuden painotus on annostelussa ja pesulämpötilassa.

"En ajattele toiminnassani sitä, että pelastaisin koko planeetan. Mutta meidän metsiimme, luontoomme ja vesistöihimme pystyn kyllä vaikuttamaan ja haluankin vaikuttaa."

Täysin ekologisia pesuaineita löytyy jopa markettien hyllyiltä, mutta kuluttajan täytyy tietää, mitä merkkiä etsii.

Erikoisliikkeissä, kuten luomuun erikoistuneissa kaupoissa valikoima on laajempi.

Ekologinen puhdistusaine on kasvipohjainen luonnontuote, täysin biohajoava, eikä se sisällä fosfaatteja, zeoliitteja tai petrokemian raaka-aineita. Mahdolliset tuoksut tulevat luonnosta, kuten eteerisistä öljyistä.

Jos ei vaadi 100 prosenttista luonnollisuutta, voi kuluttaja turvautua Joutsenmerkkiin.

Joutsenmerkittyjen puhdistusaineiden sisältämät aineet vaikuttavat ympäristöön mahdollisimman vähän, ja niiden sisältämille kemikaaleille asetetaan tarkat vaatimukset.

Biologinen hajoavuus, biologinen kertyvyys ja myrkyllisyys vesieliöille toimivat määritelminä kaikille ainesosille.

Toisaalta tässäkin kohtaa kuluttajan tulee tiedostaa se, että jos tuotteella ei ole Joutsenmerkkiä, se ei automaattisesti tarkoita, että tuote ei täytä merkin kriteereitä. Valmistajan tulee nimittäin hakea maksullista Joutsenmerkkiä tuotteelleen ja esimerkiksi pienet valmistajat ja toisaalta ulkomaiset valmistajat eivät välttämättä tähän lähde.

Marttojen vinkit ekologisempaan kodin siisteyteen

  • Valitse A-luokan koneita, kun ostat uutta.
  • Vältä turhia pesuja.
  • Pese täysiä koneellisia.
  • Käytä alhaisia pesulämpötiloja.
  • Osta täyttöpakkauksia.
  • Annostele pesuainetta oikein.
  • Suosi ympäristömerkittyjä tuotteita.

Länsi-Suomen KOTI-liite jaetaan tilaajille tänään lauantaina. Kaikkien luettavissa se on lauantaista lähtien verkossa näköislehtenä.