Noin 200 osallistui joulupukkijuoksuun Säkylässä

Iso osa Suomen joulupukeista, -muoreista, tontuista ja joulukoirista oli löytänyt tiensä Säkylään, koska tänään toisen kerran järjestetty Säkylän joulupukkijuoksu keräsi noin 200 osanottajaa Saksaa ja Italiaa myöten. Saksalaisia oli neljä ja yksi ilmoittautuja oli Italian Pignonesta.

Säkylän kunnan ja Säkylän Yrittäjät ry:n järjestämä joulupukkijuoksun tuotto ohjataan lyhentämättömänä Säkylän keskustan alueelle rakennettavan perhepuiston hyväksi.

Osallistujat taittoivat 1,5 kilometrin reitin vapaalla tyylillä juosten, kävellen tai pyörätuolilla.

– Olemme onnistuneet luomaan Säkylään ja Suomeen uuden perinteen, jonka ansiosta pimeä syksy on hivenen hauskempi ja valoisampi. Aiomme ehdottomasti jatkaa joulupukkijuoksun järjestämistä – vastahan olemme pääsemässä vauhtiin, sanoi Säkylän kunnanjohtaja Teijo Mäenpää.

Raisiolainen Jouko Moisala kuului erikoisimmin pukeutuneiden joukkoon, sillä hän oli liikkeellä jouluisissa sukellusvarusteissa.

– Kuulin tapahtumasta radiossa ja päätimme lähteä mukaan. Sen verran oli hauskaa, että ensi vuonnakin tullaan uudelleen, hän totesi sanoo.

Joulupukkijuoksu liittyy Säkylän kuntamarkkinointikampanjaan, jonka tunnus on Säkylä – Sata syytä.

Lue lisää joulupukkijuoksusta sunnuntain Länsi-Suomesta.