Noin 30 lasta joutunut saman tekijän hyväksikäytön uhriksi – poliisin epäilty on nuori Varsinais-Suomessa asuva kantasuomalainen

Poliisin tiedotteen mukaan kaikki tiedossa olevat hyväksikäyttöjen uhrit ovat 8–14-vuotiaita tyttöjä eri puolilta Suomea.

Lounais-Suomen poliisi on kevään aikana tutkinut rikoskokonaisuutta, missä epäillään varsinaissuomalaisen nuoren kantasuomalaisen miehen syyllistyneen törkeään lapsenraiskaukseen, törkeisiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävien kuvien levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävien kuvien hallussapitoon ja lukuisiin lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin.

Poliisi tietää tällä hetkellä noin 30 hyväksikäytettyä lasta, joiden henkilöllisyydet on saatu selvitettyä. Poliisin tiedotteen mukaan kaikki hyväksikäytön uhrit ovat 8–14-vuotiaita tyttöjä eri puolilta Suomea.

Epäilty tekijä on käyttänyt sosiaalisen median palveluita apunaan hyväksikäytöissä.

Rikoskokonaisuus paljastui poliisille useiden kotimaisten ja kansainvälisten vinkkien kautta. Poliisi kertoo tiedotteessa, että tutkinnassa tulleiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että uhreja paljastuu vielä lisää kansainvälisen oikeusapumenettelyn avustuksella.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut