Noin metriset viisarit näyttävät taas ajan – Pyhän Ristin kirkon aikakellot toimivat taas

Pyhän Ristin kirkosta voi jälleen tarkistaa kellonajan.

Kun lehtikullalla päällystetyt noin metrin mittaiset viisarit saatiin torstaina asennettua kirkon torniin, pystyy Pyhän Ristin kirkosta jälleen tarkastamaan kellonajan.

– Kirkon aikakellojen koneistot on uusittu ja kelot toimivat niin kuin pitääkin. Enää ei voi vedota kirkonkelloihin jos myöhästyy treffeiltä. Vielä testataan kellotaulujen valaistusta, kertoo seurakunnan kiinteistöpäällikkö Eino Korsi.

Kellotaulujen ympärillä on viime aikoina palanut aika ajoin kirkkaat valot. Tämä johtuu Korsin mukaan siitä, että aikakelloihin on testattu uutta valaistusta. Valot ovat kuitenkin osoittautuneet liian kirkkaiksi.

– Nyt selvitetään, voiko valon kirkkautta himmentää tarpeeksi. Tavoitteena on, että kellonaika näkyisi mahdollisimman hyvin myös pimeällä, Rauman seurakunnan tiedotteessa todetaan.