Nordean tulos kehittyi Lounais-Suomen alueella vakaasti

Nordea teki Suomessa vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä hyvän tuloksen. Pankin tulos kehittyi Lounais-Suomen alueella vakaasti, vaikka liiketoimintaympäristöä leimaa yhä tietty epävarmuus. Kokonaistuotot kasvoivat noin neljä prosenttia.

Etenkin palkkiotuotot kehittyivät suotuisasti, mikä johtui ennen kaikkea asiakkaiden yhä kasvavasta kiinnostuksesta säästämisen ja sijoittamisen palveluja kohtaan.

Myös kulukehitys pysyi vakaana ja luottotappiot kaikilla liiketoiminta-alueilla maltillisina. 

Uusien asuntolainojen kysyntä pysyi Lounais-Suomen alueella suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Yritysten investointihalukkuus on pikkuhiljaa kasvamassa ja Nordean Lounais-Suomen alueella myönnettyjen yritysluottojen kysyntä oli vilkasta.

Pk-yritysten luottokanta kasvoi alueella 5,8 prosenttia. 

Nordean puhelin, mobiili- ja verkkopalvelujen käyttö kasvaa tasaisesti. Pankki lisää samalla perinteisten palveluneuvottelujen saatavuutta myös iltaisin Lounais-Suomen alueen kaikissa konttoreissa.