Numerohäät toivat ilmi uuden tarpeen

Rauman seurakunnassa vietetyt niin sanotut numerohäät ovat tuoneet ilmi, että erilaisilla pareilla on erilaisia vihkitarpeita. Kirkko aikoo vastata näihin tarpeisiin kehittämällä uusia, aiempaa monipuolisempia mahdollisuuksia avioliittoon vihkimiseen.

- Kaikki eivät halua prinsessahäitä vaan käytännöllisen, pienimuotoisen häätilaisuuden. Tavallaan ollaan palaamassa terveellä tavalla menneeseen, sanoo Rauman seurakunnan kirkkoherra Seppo Sattilainen.

Hän huomauttaa, että esimerkiksi 70-luvulla noin 10-15 hengen häätilaisuudet voileipäkahveineen olivat tyypillisiä.

-Numerohäitä vietettäessä on tullut ilmi, että naimisiinmeno on vain jostain syystä jäänyt, ja kun tilanne tulee, siihen tartutaan, toteaa Sattilainen.

Yhtenä mahdollisuutena hän pitää jatkossa, että seurakunnassa olisi kuukausittainen vihkipäivä, johon voisi ilmoittautua. Päälle juotaisiin pastorin kanssa kahvit, jonka jälkeen pari saisi halutessaan järjestää omat juhlansa.

Raumalla vihittiin kirkossa eilen yhteensä 19 paria niin sanottuna non stop -vihkimisenä 12.12.12.-päivänä.