Nuoret kuljettajat hyviä havannoimaan liikenteessä – silti heille sattuu enemmän onnettomuuksia kuin vanhemmille

Silmänliiketesteissä nuoret kuskit havaitsevat tapahtumia pari sekuntia vanhempia ikäryhmiä nopeammin. Kolaritilastoissa kokemus kuitenkin tulee esille.

Nuoret eli 18-34-vuotiaat havaitsevat asioita jopa 2-3 sekuntia nopeammin verrattuna vanhempiin ikäryhmiin, selviää LähiTapiolan silmänliiketutkimuksessa.

Tämän vuoden aikana tehdyissä tutkimuksissa on selvitetty yli 200 suomalaisen havainnointikykyä erilaisissa liikennetilanteissa. LähiTapiolan kehittämä testi kerää tietoa autoilijoiden havainnointikyvystä mittaamalla silmän liikettä ja katseen kohdistumista simuloidussa ajotilanteessa erilaisissa liikennetilanteissa.

Nopeampi havainnointi ei kuitenkaan tarkoita, että nuoret selviytyvät paremmin hankalissa tilanteissa.

-Vähäisempi kokemus ja muut seikat vaikuttavat siihen, että kolaritilastoissa tilanne on erilainen. Voikin ajatella, että vanhemmat kuljettajat kompensoivat kokemuksella hiukan hitaampaa havainnointiaan, toteaa LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntijaMarkus Nieminen.

Testitulosten mukaan epäolennaiset asiat vievät helposti autoilijan huomion. Tienvarsimainokset, jalankulkijoiden pukeutuminen ja autoilijoiden kännykän käyttö, Nieminen listaa.

- Viime vuosien merkittävin uusi ilmiö turvallisuuden kannalta on puhelimen käyttö ajon aikana viestittelyyn tai sosiaalisen median selaamiseen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut