Nuoria toivotaan mukaan lipaskerääjiksi

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäiväkeräys järjestetään 15.-17. syyskuuta. 

Nälkäpäivä on tunnettu katukeräyksestä, jossa voi lahjoittaa käteistä keräyslippaaseen. Katukeräys on edelleen merkittävä osa Nälkäpäivää, mutta käteisen käytön vähentyessä rinnalle on tullut muita lahjoittamisen tapoja.

Rauman osaston tavoitteena on 36. kerran pidettävässä keräyksessä kerätä 15 000 euroa katastrofirahastoon.

Raumalla kerääjiä on yhteensäö noin 150. He tekevät työtä kahden tunnin vuoroissa.

Rauman osaston puheenjohtajan Jyrki Santalan mukaan kerääjiä saadaa joka vuosi tarpeellinen määrä, mutta uutta polvea kaivataan mukaan.

Raumalla kerääjät ovat kauppakeskuksissa. Nälkäpäivälimppuja myydään myös Silakkamarkkinoilla.

Kaaron koulun oppilaat Veeti Forsten ja Saara Lehto kiertävät lippaineen keräämässä koululaisilta rahalahjoituksia 11 koululuokassa torstaina.