Nuxumafialle Hauki Camp-voitto

Jämsän ammattioppilaitoksen nuoriso-ohjaajaoppilaista koostunut Nuxumafia voitti eilen lauantaina Hauki Camp 2013 -kilpailun Uudessakaupungissa. Viiden hengen joukkue voitti 5 000 euron pääpalkinnon.
Finaali oli kolmen joukkueen kauppa ja voitto heltisi äärimmäisen pienellä erolla.
– Nuxumafia voitti toiseksi tulleen Iskukoukku-joukkueen itse asiassa sekunnin kymmenyksellä, yhteysjohtaja Kristiina Salo kertoo.
Finaalissa joukkueet rakensivat auton, jonka muotoilua, turvallisuutta, innovatiivisuutta ja nopeutta olivat arvioimassa alan asiantuntijat.
Vaikka viikon kestänyt selviytymiskisa oli järjestäjille iso urakka, katseet on jo varovasti käännetty ensi vuoteen.
– Vaikka aika väsyneitä ollaan, niin kyllä ensi vuonnakin pyritään järjestämään Hauki Camp.