Nyt ne tulevat - länsirannikolla liikkeellä ainakin 5000 kurkea

Kurkien syysmuuton muhkein päivä saattaa olla käsillä juuri nyt ainakin länsirannikolla.

Lintuharrastajien mukaan Pohjanmaalle kerääntyneet kurkiparvet ovat lähteneet aamun ja aamupäivän aikana liikkeelle sankoin joukoin. Esimerkiksi Närpiössä on laskettu tänään jo 5000 muuttavaa pitkäkaulaa, jotka ovat matkalla Satakunnan suuntaan.

Pitkäkauloja oli esimerkiksi Raumalla liikkeellä jo aamusella. Kinnon vanhalla kaatopaikalla tähyilleet lintuharrastajat laskivat neljässä tunnissa yli 2600 kurkea ja yli 3600 sepelkyyhkyä.

- Myös varpushaukkoja, sinisuohaukkoja ja mehiläishaukkoja muutti ripeään tahtiin, kertoo Rauman Seudun Lintuharrastajien puheenjohtaja Tarja Pajari.

Illan aikana kannattaa edelleen tähytä taivaalle.