OL3:n säännöllinen sähköntuotanto alkaa loppuvuonna 2018

OL3-laitosyksikön säännöllinen sähköntuotanto alkaa loppuvuodesta 2018, kertoo Teollisuuden voima.

TVO:n tuoreimmasta osavuosikatsauksesta selviää, että konsernin liikevaihto katsauskaudella 1.1.–30.6.2015 oli 155,9 miljoonaa euroa. Sähkön toimitusmäärä osakkaille oli 6 587,1 (7 183,0) GWh.

OL2:n generaattorivaurio laski tuotantoa helmikuussa. Olkiluoto 3:n automaation testaukset Erlangenin testikentällä Saksassa etenivät.

Teollisuuden Voiman yhtiökokous päätti kesäkuussa yhtiön hallituksen esityksen mukaisesti, ettei Olkiluoto 4 -ydinvoimalaitosyksikölle haeta rakentamislupaa vuonna 2010 tehdyn periaatepäätöksen voimassaoloaikana.

Sähkön alhaisempi toimitusmäärä osakkaille johtui pääosin OL2:n generaattorin vesivuodosta johtuneesta tuotantokatkoksesta, joka kesti vajaat kolme viikkoa helmikuussa sekä Meri-Porin alhaisemmasta sähkön toimituksesta edelliseen vuoteen verrattuna.