OL3:n teho ei sittenkään noussut vielä 60 prosenttiin: edessä kahden viikon automaatiopäivitys

Turbiinipuolen automaatio päivitetään, mikä siirtää täystehokokeet lokakuulle.

| Päivitetty

Olkiluoto 3:n (OL3) koekäyttö ei tälläkään kertaa edennyt, kuten etukäteen arvioitiin. Nyt edessä on automaatiopäivitys, joka kestää kaksi viikkoa. 

Teollisuuden Voima (TVO) kertoi torstaina iltapäivällä, että OL3:lla tarvitaan automaatiopäivitys turbiinipuolelle. Toimenpiteiden arvioidaan kestävän kaksi viikkoa.

Laitoksen koekäyttö jatkui tiistaina pitkän seisokin jälkeen. Samalla oli määrä päästä 60 prosentin eli noin 850 megawatin (MW) tehotesteihin.

Tällä hetkellä tuotantoteho on vain noin puolet tästä eli 430 megawattia. Tuotantoennusteen perusteella tuotanto ajetaan nollaan lähipäivinä, ja nollatilanne jatkuu automaatiopäivityksen edellyttämät kaksi viikkoa.

60 prosentin tehokokeet siirtyvät suunnilleen saman verran eli elokuun lopulle. Täyden eli sadan prosentin tehokokeiden oli määrä toteutua syyskuussa, mutta nyt aikatauluksi on asetettu lokakuu.

Koekäytön kokonaisaikatauluun ja samalla säännöllisen käytön alkamiseen automaatiopäivitys ei TVO:n mukaan kuitenkaan vaikuta, vaan säännöllinen laitoksen tuotantokäyttö alkaa joulukuussa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut