Oletko nähnyt tätä mähmää kaduilla? – voi olla, että juuri sinun kuuluisi siivota se

Se on sen näköistä kuin se on, kuvailee kaupungin katutoimen työpäällikkö Jari Salminen.

| Päivitetty

Rauman katukuvaa on värittänyt viime päivinä eräänlainen "mähmä".

Kaupungin katutoimen työpäällikkö Jari Salminen tunnistaa kuvailusta kyseisen aineksen. Se on hyvin todennäköisesti märkää pudonneista lehdistä syntynyttä massaa.

– Se on sen näköistä kuin se on, Salminen luonnehtii.

Länsi-Suomen toimittaja oli ensimmäinen ihminen, joka mainitsi asiasta Salmiselle.

Kaupungin työntekijät siivosivat torstaina lehtimassaa katukuvasta, mutta eivät siis ainakaan raivokkaan kaupunkilaispalautteen takia. Eivätkä suinkaan kaikkea.

– Harjakone ottaa lehdet niiltä alueilta, jotka ovat kaupungin puhtaanapitovastuulla. Kaikki alueethan eivät ole, Salminen huomauttaa.

Kunnossapitolakiin voi tutustua vaikkapa kaupungin nettisivuilta löytyvästä kaaviosta. Se saattaa tarjota yllätyksiä tavan kansalaiselle.

– Se on varmaan monelle esimerkiksi melkoinen yllätys, että lehtien ja roskien siivoaminen normaalikadulta ei välttämättä kuulukaan kaupungille, vaan kiinteistön omistajalle. Jos kadulla talot ovat vastakkain, niin puoleen väliin puhtaanapito on toisen kiinteistön omistajan vastuulla ja toinen puoli toisen omistajan.

– Monella menevät kunnossapito ja puhtaanapito sekaisin, Salminen sanoo.

Aikanaan lehtimassa katoaa joka tapauksessa silmistä, jos ja kun lumipeite sataa talveksi.

Katujen talvikunnossapitoon liittyy niin ikään omat kuvionsa.

Kaupunki vastaa vain ajoratojen aurauksesta. Tontinhaltijat vastaavat jalkakäytävien aurauksesta ja hiekoituksesta tonttiensa edustoilla sekä lumen kuljetuksesta lumenvastaanottopaikoille.

Lisätietoa katujen kunnossapidosta kaupungin nettisivuilla>>

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut