Olkiluodon kakkosreaktorin generaattorissa vikaa - korjaus kestänee torstaiaamuun saakka

Olkiluodon ydinvoimalan kakkosreaktori on poissa sähköntuotannosta.

- Häiriö ei aiheuta ongelmia sähkönjakeluun, eikä sen syy liity ydinturvallisuuteen, kertoi Teollisuuden Voiman viestintäpäällikkö Pasi Tuohimaa.

Tuohimaan mukaan reaktorin sähköntuotannon katkeaminen liittyy turbiinipuolen generaattorivikaan. Korvaavaa sähköä alettiin hänen mukaansa tuottaa heti yöllä esimerkiksi Meri-Porin hiilivoimalaitoksessa.

Vian laukaisi häiriö generaattorissa. Reaktori putosi verkosta puolen yön maissa automaattisesti. Sitä ruvettiin nostamaan uudelleen aamuyöllä, mutta laitosyksikkö irtosi kahteen otteeseen uudelleen verkosta.

- Sitä selvitellään parhaillaan mikä vika automatiikan laukaisee. Alustavan arvion mukaan seisokki päättyisi torstaina aamulla, kertoi Tuohimaa.

Teollisuuden Voiman omistaman Olkiluoto 2:n nettosähköteho on 880 megawattia.

Nyt ilmenneen tapaiset sähkön tuotantokatkokset eivät ole Tuohimaan mukaan harvinaisia.