Oma koti todellakin kullan kallis – 90-vuotias Raili asuu yksin kotitalossa, jonka hänen edesmennyt miehensä rakensi 1950

Raili Toivosen Jari-poika käy katsomassa äitiään eli muoriaan joka päivä, joskus useamminkin. Jos käynti ei onnistu, ainakin pitää soittaa ja kuulla ääni. Kuvat: Pekka Lehmuskallio

Raili Toivonen katselee ikkunasta ulos ja vaikuttaa hieman kärsimättömältä. Eletään maaliskuun puoliväliä, ja maassa on vielä muutama sentti lunta ja jäätä.

Toivonen, 90, odottaa sitä hetkeä, kun liukkaus ei enää vaivaa ja pääsee taas autolla hoitamaan asioita.

Myös ison leikkauksen jälkihoito alkaa olla loppusuoralla. Nyt on hyvä odotella kevättä ja sitä, että pääsee seuraamaan pikkulintujen pesimispuuhia keittiön ikkunasta.

Virkeä ysikymppinen tietää olevansa onnekas. Moni vielä elossa oleva ikätoveri asuu palvelutalossa tai hoivakodissa.

– Kun olen kuunnellut niitä puheita ikäihmisten huonosta hoidosta, niin tuntuuhan se hienolta, kun saa asua omassa kodissa.

Keltainen talo tien päässä lyhyen matkan päässä Rauman keskustasta on ollut Raili Toivosen kotina vuodesta 1950 lähtien.

Edesmennyt aviomies Antti rakensi talon samana vuonna kuin pariskunta meni naimisiin.

Koti samassa talossa 69 vuotta on pitkä aika. Toivonen sanoo arvostavansa niin paljon miehensä taitavaa kädenjälkeä, että muutto olisi liki mahdoton ajatus.

Kiintymykseen vaikuttaa myös se, että talo on Raili Toivosen isän mailla.

– Isän kotomaa, sellainen rakas.

Raili Toivonen on hyvässä kunnossa ja toivoo, että saa asua omassa kodissaan niin kauan kuin mahdollista.

150 metrin päässä asuva ainoa lapsi Jari käy katsomassa äitiään joka päivä. Äiti ja poika ovat sopineet, että jos tapaaminen kasvokkain ei onnistu, pitää ainakin kuulla ääni puhelimessa.

– Viimeistään iltaseitsemältä äiti soittaa, jos minusta ei ole kuulunut mitään, Jari Toivonen kertoo.

Siitäkin on sovittu, että äiti ilmoittaa aina, kun on menossa saunaan ja kun on tullut sieltä. Lisäksi talossa on hälytysjärjestelmä.

– Mutta koskaan en ole pelännyt asua yksin!

Perhe joutuu välillä toppuuttelemaan äitiään. Raili Toivonen naureskelee, että eihän hän enää mitään puutarhassa tee. Jari-poika muistaa toisin, kuten senkin kerran viime kesänä, kun äiti tunnin verran keräsi omenoita maasta niin, että selkä oli kipeänä.

Tai kun hän siivoaa ojanvarsia koivun- ja lepänoksista. Eihän sitä toimettomanakaan osaa olla.

Mitään kaupungin palveluita ei Raili Toivonen ole saanut. Toiveissa olisi kuitenkin saada apua vaikkapa kerran viikossa.

– Olen soittanut sosiaalitoimistoon, mutta kun he kuulevat, että äiti ajaa edelleen autoa, on vastaus kielteinen, Jari Toivonen kertoo.

Autollaan Raili Toivonen käy ruokaostoksilla kaupassa sekä apteekissa ja esimerkiksi hautausmaalla.

Ulkopuolista apua tulee sen verran, että siivooja käy kerran kuukaudessa.

Yksinäistä on välillä, Raili Toivonen myöntää. Siitäkin huolimatta, että lapset ja lapsenlapset piipahtavat usein kylässä.

– Viime sunnuntaina oli koko perhe syömässä, laitoin kaurispaistia.

Toivonen kaipaa ennen kaikkea ikätovereidensa seuraa, sellaisten, jotka muistaisivat samoja vanhoja asioita ja ihmisiä kuin hänkin.

Onneksi vanhoja pääsee muistelemaan aika usein. Television mustavalkoiset Suomi-filmit ovat Toivosen suosikkiohjelmia.

Oman kodin merkitys tuli todistettua taas muutama vuosi sitten. Jari-poika perheineen oli lähdössä lomalle Lappiin Äkäslompolaan ja hän sai äitinsä houkuteltua mukaan, vaikka tämä estelikin ensin.

Lappi on vuosikymmeniä ollut Toivosilla rakas matkakohde. Aamukolmelta alkanut reissu oli tälläkin kertaa mieluinen.

– Hyvin meni reissu, Raili Toivonen kertoo.

– On aina hyvä nähdä, mitä muualla on. Mutta olihan se kiva tulla takaisin kotiinkin.