Onnibus myytiin linja-autokonserni Koiviston Autolle – Samaan talliin Satakunnan Liikenteen kanssa

Onnibus siirtyy samaan talliin Satakunnan Liikenteen kanssa.

Halpabussiyhtiö Onnibus on myyty linja-autokonserni Koiviston Autolle. Asiasta kertoo tiedotteessaan sijoitusyhtiö Souter Investments. Onnibusin perustivat Lauri Helke, Petteri Rantala ja Pekka Möttö vuonna 2012.

Souter Investmentsin pääomasijoituksen myötä vuonna 2014 Onnibus loi kaukobussiverkoston Suomeen kaksikerrosbusseillaan. Tiedotteessa ei kerrota kauppasummaa.

– Olemme erinomaisessa asemassa jatkaaksemme kasvutarinaa osana Koiviston Auto -konsernia, mikä tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia kehittää uusia liiketoimintaideoita ja kasvattaa verkostoa, kommentoi kauppaa Onnibusin tomitusjohtaja Lauri Helke tiedotteessa.

Koiviston Auton konsernijohtaja Antti Norrlin toteaa tiedotteessa, että kasvu yritysostojen kautta on aina ollut osa konsernin strategiaa.

– Onnibus.com Oy:n kaupan myötä saamme paljon uutta osaamista markkinoinnissa, sähköisessä lipunmyynnissä ja muuttuvassa hinnoittelussa. Niitä juuri tarvitsemme, jotta pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin.

Norrlinin mukaan yhtiön kaukoliikenneverkosto tulee laajenemaan.

– Brändiä ja liikennettä tullaan kehittämään Onnibus.comin nykyisen johdon alaisuudessa, Norrlin sanoo.

Onnibus palvelee yli 300 000 matkustajaa joka kuukausi, liikennöiden valtakunnallisella verkostolla, jossa on yli 120 kohdetta. Yhtiö työllistää yli 230 työntekijää.

Koiviston Auto omistaa myös Satakunnan Liikenteen, johon aiemmin yhdistettiin raumalainen Oras Liikenne.