Opiskelijat valtaavat Rauman: "Talvipäivät on opeopiskelijan parasta aikaa!"

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Rauma me ollaan tulossa! 🎉 #talvipäivät2019

Henkilön Yasmina (@yasminamariaa) jakama julkaisu

Yli 2 600 opeopiskelijaa valtaa Rauman katukuvan tänä viikonloppuna, kun SOOLin legendaariset Talvipäivät järjestetään nyt jo 73. kerran.

Opettajaopiskelijat ovat parhaillaan matkalla ympäri Suomen kohti Raumaa. Virallisen ohjelman mukaan rannekkeidenvaihto ja kouluille majoittuminen tapahtuu klo 15 alkaen.

Talvipäivien ohjelma koostuu pääasiassa ulkoilusta ja hauskanpidosta, mutta osallistujille on tarjolla myös esimerkiksi seminaari zombeista ja ”kuoleman representaatiosta populaarikulttuurissa”. Lauantain talviriehassa pelataan silitysrautacurling- ja norsufutisturnaukset, joiden lisäksi voi osallistua muun muassa munanheittokilpailuun sekä fuksinkantoon.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Talvipäivät on täällä ja Rauma näyttää parastaan 🤩 SOOLin hallitus kokoustaa tänään Sempulla ja sitten onkin aika nauttia viikonlopun antimista! Kiitos Ol niingon gotonas ry @talvipaivat2019 ✨ . Luanikast reissu Raumal 😎 Talvipäivät on opeopiskelijan parasta aikaa! . #talvipäivät2019 #opeopiskelijat #sunasialla #soolh1819

Henkilön SOOL (@sool_ry) jakama julkaisu

Vanhan Rauman kauppatorilla perjantaina kello 20 pidettävät avajaiset on kaikille avoin tapahtuma, jossa esiintyy muun muassa Hesa-Äijä.

Perjantain iltabileissä jäähallilla lavalle nousee muun muassa Atomirotta ja lauantaina vuoron saavat Anssi Kela sekä Ruusut.

Opeopiskelijoiden talvipäiväperinne on jatkunut katkeamattomana ensimmäisistä, vuonna 1947 pidetyistä Kajaanin Talvipäivistä lähtien ja nykyisin Talvipäivät on Suomen suurin yhden alan opiskelijatapahtuma.

SOOLin Talvipäivien järjestelyistä vastaavat aina paikalliset opeopiskelijat, tänä vuonna järjestäjänä on tapahtumaa varten perustettu Ol niingon gotonas ry.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Tuhannet opiskelijat ovat tervetulleita Talvipäivien löylyihin – peräkärrysauna on käsityön aineenopettajaopiskelijoiden tahdon- ja taidonnäyte

Rauman Talvipäiville peräti 2600 osallistujaa

Anssi Kela Rauman Talvipäivien pääesiintyjäksi

Rauman Talvipäivät tuo kaupunkiin tuhatmäärin opettajaopiskelijoita: "Nyt on näytön paikka!"