Oppilaitoksissa lisää korona-altistuksia: Lyseon lukiosta karanteenissa 24 opiskelijaa

Rehtorin mukaan karanteenit eivät vaikuta ylioppilaskirjoituksiin. Raumalle kirjattiin perjantaina yhdeksän uutta koronatartuntaa.

| Päivitetty

Peräti 24 Rauman Lyseon opiskelijaa asetettiin karanteeniin koronavirusaltistuksen vuoksi KUVA: arkisto/Juha Sinisalo

Raumalla on todettu lisää oppilaitoksiin liittyviä, mahdollisia joukkoaltistuksia koronavirukselle. 

Perjantaina Rauman terveyspalvelut ja Rauman Lyseon lukio kertoivat, että 24 lukion opiskelijaa on asetettu karanteeniin. Joukkoaltistuminen on tapahtunut maanantain ja tiistain aikana.

Tartunnan lähde on terveyspalvelujen mukaan tiedossa, eikä lähde ole peräisin lukiosta.

Rehtori Jani-Petteri Renko sanoo, ettei karanteeneilla ole vaikutuksia parhaillaan jatkuviin syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Ne saadaan vietyä läpi normaalisti.

- Karanteeni ei koske kirjoituksiin osallistuvia abiturientteja eikä valvovia opettajia. YO-kirjoituksista on jäljellä enää maanantain lyhyen vieraan kielen kirjoituspäivä, johon osallistuu vain noin kymmenen abiturienttia, Renko kertoo.

Torstaina kerrottiin altistumisista myös Winnovan Satamakadun toimipisteessä. Siellä lähialtistuneiksi katsottiin kuitenkin vain kaksi opiskelijaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoon merkittiin perjantaina Rauman kohdalle yhdeksän uutta koronatartuntaa. Laitilaan merkintojä tuli kaksi ja Uuteenkaupunkiin yksi.

Muokattu klo 13.30: Lisätty lukion rehtorin kommentit.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut