Oppivelvollisuuden laajentamisen aikataulu on liian nopea, sanoo Rauman sivistysjohtaja: "On vaikea laskea edes arvioita, kun sisällöstä ei ole tietoa"

Sekä Rauman kaupungin sivistystoimialan johtaja Soile Strander että Winnovan toimitusjohtaja Lasse Schultz pitävät uudistuksen aikataulua haastavana.

Oppivelvollisuuden laajentamiseen liittyy monia hyviä tavoitteita, mutta aikataulu lain panemiseksi täytäntöön on liian nopea. Tiivistetysti tätä mieltä on Rauman kaupungin sivistystoimialan johtaja Soile Strander.

– Kyseessä on yksi isoimmista koulutusjärjestelmiin liittyvistä uudistuksesta vuosikymmeniin, ja sen pitäisi astua voimaan ensi elokuussa, mutta siitä ei ole vielä hyväksytty edes lakia, toteaa Strander.

Oppivelvollisuuden laajentaminen 16 vuodesta 18 vuoteen eli käytännössä perusopetuksesta toiseen asteeseen nousi julkisuuteen torstaina, kun hallitus antoi esityksensä asiasta eduskunnalle.

Rauman toive: voimaan vasta 2022

Sinänsä torstaiseen antiin ei ollut Raumalla vielä perjantaihin mennessä ehditty perehtyä, mutta lakiluonnos aiheesta on ollut lausuntokierroksella. Rauman kaupunkikin on siitä lausuntonsa kesällä antanut.

– Rauma totesi lausunnossaan, että jos tämä halutaan toteuttaa, sille olisi tarvinnut antaa vielä koko ensi vuosi aikaa siten, että lain toteutus olisi astunut voimaan elokuussa 2022, Strander sanoo.

Stranderin mukaan huoli on kuntien yhteinen.

– Kunnathan tällaisen muutoksen toteuttavat. Laki ei vielä anna edes vastauksia kaikkiin kuntien kysymyksiin, vaan selvittämistä ja taustoittamista on vielä paljon.

Uudistus ei vielä näy budjettiesityksissä

Strander huomauttaa, että lakiuudistus ei koske vain toista astetta eli lukiota ja ammatillista opetusta. Esimerkiksi perusopetukseen tarvitaan lisää ohjausresursseja, ja nuorisopalveluiltakin vaaditaan panosta.

Oppivelvollisuuden laajentaminen tulee lisäämään menoja "aika isosti", Strander arvioi. Kustannuksia kasvattaa muun muassa oppilashuollon henkilöstön lisääminen ja se, että oppikirjojen ja muiden aineistojen tulee olla opiskelijoille maksuttomia.

Varsinaisia summia ei ole kuitenkaan vielä arvioitu, eikä lakiuudistus näy edes sivistystoimialan budjettiesityksissä.

– On vaikea laskea edes arvioita, kun sisällöstä ei ole tietoa. Emme ole halunneet heittää summia hihasta. Kun budjettia valmistellaan, sen pitää perustua johonkin, Strander linjaa.

Käytännössä uusi laki tulee tarkoittamaan kaupungille jonkinlaisen lisäbudjetin tarvetta.

Winnovan tj: "Olisin pitänyt viisautena, että sitä olisi siirretty vuodella eteenpäin"

Aikataulu oli kohtuuttoman tiukka jo alun perinkin, ja nyt esimerkiksi koronan myötä se on vieläkin kohtuuttomampi. Näin toteaa oppivelvollisuuden laajentamista koskevasta laista Winnovan toimitusjohtaja Lasse Schultz. Winnova tarjoaa ammatillista opetusta muun muassa Raumalla, Laitilassa ja Porissa.

– Olisin pitänyt viisautena, että sitä olisi siirretty vuodella eteenpäin, Schultz toteaa.

Kuten Rauman kaupungin sivistystoimialan johtaja Soile Strander, myös Schultz kiinnittää huomiota siihen, että uudistuksen ennakoiminen ja siihen valmistautuminen on ollut hankalaa, koska konkretia puuttuu.

– Keskustelua on käyty ylätasolla, eikä toimintamalleja ja ohjeistuksia ole vielä olemassa ollenkaan. Toki asia on noteerattu ja huomioitu kaikki, mitä on voitu, mutta konkretiaa on ollut aika vähän.

Kustannusvaikutuksiakin on vaikea arvioida. Selvää kuitenkin on, että kulut kasvavat.

– Mikäli uudistus onnistuu siinä, että entistä isompi osa nuorista opiskelee, pelkkä opiskelijoiden määrällinen kasvu nostaa jo itsessään kustannuksia. Sitä ei mielestäni ole huomioitu edes valtion budjettihahmotelmissa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut