Orakselta siirtyy töitä Puolaan - Raumalla alkavat valmistelevat yt-neuvottelut, muutokset vasta vuonna 2022

Meillä on tarve tehdä messinkikromaamon investointi toiselle tehtaalle, Raumalle tai Olesnoon. Päädyimme Olesnoon, kertoo toimitusjohtaja Kari Lehtinen.

| Päivitetty

Oras Group tarkentaa hanatehtaidensa rooleja. "Meillä on suunnilleen samanlainen tuotanto Raumalla ja Olesnossa. Nyt on tarve tehdä messinkikromaanon investointi toiselle tehtaalle. Päädyimme Olesnoon", kertoo toimitusjohtaja Kari Lehtinen.

Uusi kromaamo valmistuu Puolan-tehtaalle vuoden 2021 lopulla. Sen jälkeen kromattujen messinkituotteiden tuontanto siirretään Raumalta Olesnoon vuosien 2022 ja 2023 aikana.

Oras aloittaa Raumalla ensi viikolla valmistelevat yt-neuvottelut, joista päätöksiä on odotettavissa joulukuun alkupuoliskolla.

Varsinaiset tuotannon työntekijöitä koskevat yt-neuvottelut käydään vasta vuonna 2022, kun muutokset tulevat ajankohtaiseksi.

Työtehtäviä Raumalta on vähenemässä lähivuosina arviolta joitakin kymmeniä.

– Meillä on taustalla suunnitelmat, mutta haluamme käydä ihmisten kanssa asiat hyvissä ajoin läpi. Henkilöstöltä voi tulla aidosti hyviä ideoita, kertoo henkilöstöjohtaja Sakari Toivonen.

Oras Groupin seuraava satsaus kohdistuu sitten Rauman muovituotantoon. Suunnitelmat laaditaan viimeistään vuoden 2022 loppuun mennessä.

– Se on selvästi isompi investointi, sanoo Lehtinen.

Nyt tehtävät linjaukset ovat jatkoa helmikuussa kerrotulle päätökselle sulkea Saksan-tehdas. Burglengenfeld ajettiin alas elokuun lopulla. Se merkitsi 170 työpaikan menetystä.

Suljetun tehtaan tuotanto siirtyi pääosin Olesnoon, mutta Raumalle tuli osa runkotuotannosta sekä joitakin koneita.

Kaksi viime vuotta ovat tuottaneet pettymyksen konsernille.

– Tästä vuodesta tulee parempi. Myynti on suunnilleen viime vuoden tasolla. Oras-brändi myy odotusten mukaan, mutta Hansalla on pientä taantumaa tietyissä maissa, kertoo Lehtinen.

Oras Group pyrkii valmistamaan yhdenlaisia hanatuotteita, joita myydään Pohjoismaissa Oraksen punaisella brändillä ja Keski-Euroopassa Hansan sinisellä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut