Tällaisiin tuloihin yrityspomot ylsivät: Vuoden yrittäjälle yli puolen miljoonan tulot – Leena Tuomikoski yrityskaupalla uudeksi kärkinimeksi

OL3-laitostoimittajan projektijohtaja Frederic Juteau nosti viime vuonna 447 000 euron verotettavat ansiotulot. Arevalainen siis tienasi enemmän kuin TVO:n toimitusjohtaja.

| Päivitetty

Oras Investin omistajasuvun edustajat ovat tuttuun tapaan eniten veroja maksaneiden kärkiryhmässä. Oras Invest omistaa Oras Groupin kokonaan ja on lisäksi Uponorin ja Kemiran pääomistaja.

Pekka Paasikiven kokonaistulot olivat 4,8 miljoonaa euroa. Veroja hän maksoi melkein 1,7 miljoonaa euroa.

Jari Paasikiven tulot olivat 3,2 miljoonaa euroa, Jukka Paasikiven 1,7 miljoonaa euroa ja Annika Paasikiven 720 000 euroa. Kaj Paasikivi, Risto Paasikivi ja Kristiina Paasikivi saivat noin puolen miljoonan euron tulot viime vuonna.

Oras Groupin toimitusjohtaja Kari Lehtisen kokonaistulot olivat 960 000 euroa.

Talousvaikeuksiin ajautuneen RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa sai viime vuonna noin 300 000 euroa ja varatoimitusjohtaja Timo Suistio 187 000 euroa. RMC:n uusi toimitusjohtaja Mika Heiskanen ansaitsi viime vuonna Meyer Turussa 148 000 euroa verotettavaa tuloa.

RMC:n osakkaista Tuomas Kaitilan kokonaistulot olivat 800 000 euroa ja Ari Salmen 640 000 euroa. Kummallakin on muita omistuksia ja liiketoimintaa.

Rauman meriteollisuuspuistossa toimivan Kongsberg Maritime Finlandin toimitusjohtaja Olli Rantanen sai 210 000 euron verotettavat tulot. Tänä vuonna toimitusjohtajaksi nostettu Ville Rimpilä ansaitsi Kongsbergillä Kokkolassa 155 000 euroa.

Telakoille ja teollisuudelle maalauspalvelua myyvän Ermailin toimitusjohtaja Jussi Seikkulan kokonaistulot olivat 218 000 euroa.

Telakallakin toimivan Logistikaksen toimitusjohtaja Toni Brigatin tulot olivat viime vuonna 177 000 euroa.

Meriteollisuudessakin mukana olevan Alfa Laval Aalborgin toimitusjohtaja Harri Lotilan tulot olivat 216 000 euroa.

Metsäteollisuudessa kovinta liksaa Rauman seudulla nosti euralaisen Jujo Thermalin toimitusjohtaja Toshihiro Sawamura: 274 000 euroa verotettavaa viime vuonna.

UPM:n Rauman-paperitehtaan johtaja Jari Mäki-Petäyksen kokonaisansiot olivat 157 000 euroa ja Metsä-Fibren Rauman-sellutehtaan johtaja Janne Rantasen noin 110 000 euroa. Rantanen tosin aloitti Raumalla vasta huhtikuussa 2021. Raumalta Kemin-tehtaan johtajaksi siirtynyt Ari-Pekka Vanamo sai 210 000 euron kokonaistulot.

Mäntyöljytislaamo Forchemin toimitusjohtaja Risto Näsi ilmoitti 202 000 euroa verotettavaa tuloa.

Olkiluodossa Teollisuuden Voiman toimitusjohtaja Jarmo Tanhuan kokonaistulot olivat viime vuonna 387 000 euroa, Olkiluoto 3 -projektia vetävän Jouni Silvennoisen 229 000 euroa ja ydinjäteyhtiö Posivan toimitusjohtaja Janne Mokan 166 000 euroa. Hänen isänsä, TVO:n ex-johtaja Rauno Mokka, sai 143 000 euron verotettavat tulot.

OL3-laitostoimittajan projektijohtaja Frederic Juteau nosti viime vuonna 447 000 euron verotettavat ansiotulot. Arevalainen siis tienasi enemmän kuin TVO:n toimitusjohtaja.

Satamassa operaattori Euroports Finlandin toimitusjohtaja Sari De Meulder sai viime vuonna 194 000 euron kokonaistulot.

Kaupungin satamayhtiön eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Hannu Asumalahti sai 190 000 euroa ja hänen tilalleen tullut Janne Virta 194 000 euroa. Virta oli Europortsin kaupallinen johtaja.

Yrityskaupat nostavat joka vuosi verolistojen kärkeen uusia nimiä. Leena Tuomikosken ansio- ja pääomatulot olivat viime vuonna yhteensä 3,9 miljoonaa euroa. Raumalainen Finnchain myytiin viime vuonna Addtechille. Tuomikoski jatkaa toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä.

Eezy osti viime vuonna ulkomaisen henkilöstön maahantuontia harjoittavan Triton Henkilöstöpalvelut. Yrityskaupan ansiosta Tritonin toimitusjohtaja Samu Isosalon vuositienestit nousivat 487 000 euroon. Isosalo jatkaa Eezyn leivissä.

Laitilalaisen Munaxin myynti tanskalaiselle Danaeg-konsernille tuotti muhkean potin Janne Torikalle (4,8 miljoonaa euroa verotettavaa), Hannu Majanderille (4,7 miljoonaa) ja Juha Vennolle (4,5 miljoonaa).

Uutechnicin myynti saksalaiselle Flow Technologylle näkyy puolestaan 3,4 miljoonan euron verotettavana tuloja Jouko Peräaholle.

Perheyhtiönsä Luvian Sahan myyneet Huhtamaat tienasivat verotettavaa seuraavasti: Matti Huhtamaa 517 000, Sari Reiman-Huhtamaa 305 000, Heidi Huhtamaa 265 000, Harri Huhtamaa 237 000 ja Henri Huhtamaa 307 000 euroa.

Kuusisto Groupin sahaomistajaveljeksistä hallituksen puheenjohtaja Pekka Kuusistolla oli yli miljoonan euron verotettavat tulot. Toimitusjohtaja Juha Kuusisto ansaitsi noin 890 000 euroa.

Perheyritykseksi voidaan laskea myös Raumaster-konserni. Omistajista Jouko Mäkilä keräsi 894 000 euron, Juhani Rasilainen 860 000 euron, Kauko Einälä 745 000 euron, Johanna Suokanto 681 000 euron ja Marianne Petrell 615 000 euron verotettavat tulot viime vuonna. Toimitusjohtaja Kari Pasasella oli 220 000 euron verotettavat ansiotulot.

Kuljetusalalla toimivan perheyritys Auramaa-yhtiöiden omistajista Pekka Auramaalle merkittiin 476 000 euron, Kalle Auramaalle 478 000 euron ja Jussi Auramaalle 352 000 euron verotettavat tulot. Toimitusjohtaja Matti Esko sai 165 000 euroa.

Euralaisen perheyritys Pintoksen omistajista Tuomo Perelle kertyi noin 410 000 euroa verotettavaa. Yrityksen nykyjohdosta toimitusjohtaja Tuomas Pere ja johtaja Samu Pere saivat noin 380 000 euroa kumpikin.

Kivikylän kotipalvaamon toimitusjohtaja Jari Laihonen keräsi viime vuonna 600 000 euroa ansio- ja pääomatuloja. Vaimo Sirpa Laihoselle kertyi verotettavaa vielä enemmän, 655 000 euroa.

Perheyritys on myös Eurajoen Romu, josta Juuso Luodesmeri on rakentanut valtakunnallisesti toimivan konsernin. Juuri valtakunnallisena vuoden yrittäjänä palkitulle Luodesmerelle kertyi viime vuonna 525 000 euroa verotettavaa.

Suomen vuoden yrittäjä Juuso Luodesmeri romuvaltakunnassaan Eurajoella. Kuva: Juha Sinisalo

Apetitin toimitusjohtaja Esa Mäen vuositulot olivat 387 000 euroa.

Elintarvikentarviketeollisuudessa komean uran tehneen vuorineuvos Simo Palokankaan verotettavat tulot olivat 559 000 euroa.

HKScanin Suomen bisneksistä vastaava johtaja Jari Leija tienasi viime vuonna 395 000 euroa verotettavaa ansiotuloa. Myöhemmin potkut saanut HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä ansaitsi 804 000 euroa.

HKScanin pienen haastajan Naapurin Maalaiskanan toimitusjohtaja Samuli Eskola ansaitsi viime vuonna noin 300 000 euroa. Hän siirtyi vuodenvaihteessa RTK-Palvelun vetäjäksi.

RTK:n eläkkeelle siirtynyt toimari Ismo Heikkonen sai noin 190 000 euroa.

Tähän väliin sopii asianajotoimiston osakas ja Lukko-perheen aktiivitoimija Veli-Matti Lanne. Muun muassa Contineon toimitusjohtajan tehtävää hoitavan Lanteen vuositulot olivat 244 000 euroa.

Lai-Mu -yhtiöiden perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Muisto Laine tienasi viime vuonna 356 000 euroa.

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan osakas ja toimitusjohtaja Rami Aarikka sai 368 000 euroa tuloja viime vuonna.

Muun muassa vesiliikenne- ja matkailualalla toimivan West Coast Seaservicen toimitusjohtaja Teemu Knuutilalle kertyi viime vuonna verotettavaa tuloa 225 000 euroa.

Hollmingin hallituksen puheenjohtaja Risto Salon kokonaisansiot olivat 789 000 euroa. BMH Technologyn toimitusjohtaja Mikko Osara ansaitsi 274 000 euroa.

Pankkibisneksessä Eurajoen Säästöpankin toimitusjohtaja Matti Saustila keräsi 435 000 euron ja varatoimitusjohtaja Rafael Eerola 243 000 euron kokonaistulot.

Länsi-Suomen Osuuspankin toimitusjohtaja Matti Kiurun tulot olivat 252 000 euroa ja varatoimitusjohtaja Esa Sainion 200 000 euroa.

Osuuskauppa Keulan toimitusjohtaja Mika Marttilan vuositulot olivat 248 000 euroa, toimialajohtaja Sami Junnilan 138 000 euroa sekä talous- ja hallintojohtaja Marko Markelan 113 000 euroa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut