Osa keskustan kivetystyöstä valmiina

 Rauman keskustan kivetystöt ovat valmiina Nortamonkadun idänpuoleisella kaistalla Kauppakadun risteyksessä.

Työalaue siirtyy Nortamonkadun länsipuoleisella kaistalle sekä Kalliokadulle.

Kalliokadun ja Nortamonkadun risteysalueen huonokuntoinen betonikivetys poistetaan ja uusitaan luonnonkivetyksellä.

Rauman katutoimi arvioi, että työ valmistuu kesäkuun loppupuolella, mikäli sääolot sen sallivat.

Tiistaista lähtien Nortamonkatua etelästä tuleva liikenne ohjataan kiertotielle Pakkahuoneenkadulle.

Pohjoisesta Nortamonkatua tuleva liikenne opastetaan liikennemerkein sekä aita tai puomiohjauksella työmaan ohitse.

Liikennejärjetselyt muuttuvat työn edetessä.

Työaikainen jalankulkuliikenne järjestetään työmaan ohitse.