Otan pikainen paluu päiväkodiksi – Pula varhaiskasvatuspaikoista pakottaa perustamaan Otan päiväkotiin kolme väliaikaista ryhmää

Nuorten työpajan toiminta on väistynyt päiväkotiryhmien tieltä.

| Päivitetty

Otan päiväkodissa aloittaa tammikuun alussa kolme väliaikasta ryhmää alle 3-vuotiaille lapsille. Toiminnan on tarkoitus jatkua vielä keväällä 2024. Nuorten työpaja on tyhjentänyt tiloista tavaroitaan ja parhaillaan päiväkodissa tehdään muun muassa korjauksia ilmastointiin.

Kaappia, hyllyä ja laatikkoa lastataan tasaisena virtana Pursikadun varressa odottavaan lava-autoon. Otan päiväkodin tiloissa toimi vielä jokin aika sitten Nuorten työpajan kirpputori. Nyt työpajan väki kantaa tavaroitaan pois.

Tiistaipäivällä tavaraa on vielä jäljellä, mutta osa tiloista ammottaa jo tyhjyyttään ja sisäpihalle valmistuu kovaa vauhtia hiekkalaatikko. Reilun kuukauden päästä tiloissa pitäisi kaikua jälleen lasten äänet.

Länsi-Suomi uutisoi aikaisemmin (LS 19.11), että Otan päiväkoti palautetaan tilapäisesti päiväkotikäyttöön. Syynä tähän on pula varhaiskasvatuspaikoista.

– Kaikkia tiloja ei ole tarkoitus ottaa käyttöön. Ainoastaan ne, mitä kolme ryhmää tarvitsee toimintaansa, varhaiskasvatusjohtaja Pauliina Henriksson kertoo.

Uusia tilapäisiä ryhmiä

Tammi- ja helmikuussa päivähoitopaikkaa on haettu Raumalla 49 lapselle, joista 45 on syntynyt vuosina 2020–2022. Olemassa olevissa hoitoryhmissä ei ole kuitenkaan tilaa kaikille paikkaa hakeneille.

Tilanteeseen haetaan pikaratkaisua perustamalla Otan päiväkotiin kolme tilapäistä alle 3-vuotiaitten ryhmää sekä Uudenlahden päiväkotiin yksi ylimääräinen ryhmä Pikkukaislan tiloihin.

Toiminta Otan päiväkodissa alkaa 2. tammikuuta. Osa lapsista aloittaa heti tammikuun alussa, osa myöhemmin.

Henkilökunnan rekrytoinnit uusiin ryhmiin ovat parhaillaan käynnissä. Tammikuun alkuun mennessä Otaan tulisi löytyä kolme varhaiskasvatuksen opettajaa ja kuusi hoitajaa.

– Mahdollisesti joku varhaiskasvatuksen sisältä on myös kiinnostunut siirtymään Otan päiväkotiin. Aina se on helpompaa, että on myös työntekijöitä, joille toiminta on tuttua, Henriksson sanoo.

Arvio laskusuuntainen

Tarkoitus on, että Otan päiväkodin ryhmät toimisivat kevään 2023 sekä toimintakauden 2023–2024.

Mitä sen jälkeen?

– Suunnitelmaa ei ole vielä tehty, mutta arvion mukaan tällöin tiloista voitaisiin luopua ja sijoittaa lapset jo olemassa oleviin ryhmiin, Henriksson sanoo.

Laskelma perustuu toimintakauden 2023–2024 esikoululaisten määrään. Henrikssonin mukaan esikoululaisia on tulevalla toimintakaudella niin paljon, ettei viskareiden yhdistäminen eskariryhmien kanssa onnistu. Samaan aikaan osuu myös alle 3-vuotiaiden lasten "ryntäys".

– Tämän jälkeen tilanteen lapsimäärien osalta pitäisi tasoittua. Nämä ovat toki arvioita, Henriksson huomauttaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut