Öysti-aloite etenee finaaliin Raumalla


Rauman Kauppatorin kiisteltyä Öysti-kioskia koskeva valtuustoaloite on maanantaina käsittelyssä kaupunginvaltuustossa.

Käytäntönä on, että valtuustossa tehdyt aloitteet tulevat aina käsittelypolun päätteeksi takaisin valtuustoon tiedoksiantona. Kaupunginvaltuutetuilla on samalla mahdollisuus keskustella aloitteesta ja sen lopputuloksesta.

Valtuutettu
Tuija Salon(kok.) maaliskuussa tekemä valtuustoaloite pyysi selvittämään, voisiko kioskia siirtää muualle peittämästä näkymää torilta vanhalle raatihuoneelle.

Aloite oli valmisteltavana teknisessä lautakunnassa, joka ei kuitenkaan lämmennyt torikioskin siirtämiselle, koska urakka olisi rakennusteknisesti mittava ja kallis.

Lautakunta liitti vastaukseensa Vanhan Rauman erityiselimen lausunnon, jossa painotettiin torikatosten ja kioskin roolia keskiaikaisen Raastuvantorin uudelleenmuotoilijoina.