Pääsiäisliikenne vilkkaimmillaan kiirastorstaina ja toisena pääsiäispäivänä

ITM Finlandin tieliikennekeskus arvioi, että pääsiäisen menoliikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina 18.4. kello 13–19. Liikennettä on varsin runsaasti myös pitkäperjantaina kello 9–14 välisenä aikana, pohjoisessa vielä myöhemminkin.

Pääkaupunkiseudun menoliikenne suuntautuu pääosin pohjoiseen kolmos- ja nelosteille. Liikennettä on runsaasti valtatiellä 3 Tampereelle, valtatiellä 4 Lahden ja Jyväskylän kautta Ouluun ja Kemiin sekä valtatiellä 5 Heinolasta Varkauteen.

– Autoja on huomattavasti enemmän liikenteessä kuin esimerkiksi hiihtolomien meno- ja paluuliikenteessä. Liikenne jonoutuu paikoin ja nopeudet laskevat liikenteen vilkkaimpien tuntien aikana, kertoo ITM Finlandin liikenteenohjauksen yksikön päällikkö Mika Jaatinen.

Monet palaavat pääsiäisen vietosta jo sunnuntai-iltapäivän ja -illan aikana, mutta vilkkainta paluuliikenne on toisena pääsiäispäivänä maanantaina kello 12 ja 20 välillä. Ruuhkia pääkaupunkiseudun suuntaan on samoilla tieosuuksilla kuin menoliikenteessäkin.

– Kesänopeusrajoitukset ovat pääsiäisen aikana voimassa jo koko maassa. Täytyy kuitenkin muistaa, että kevätsää saattaa olla hyvin oikukas ja ajokeli voi muuttua nopeastikin, muistuttaa Mika Jaatinen.

Vaikka ajokeli pysyisi hyvänä, ei turhia riskejä kannata tien päällä ottaa. Poliisi valvoo pääsiäisliikenteessä erityisesti nopeuksia ja ajotapoja.

– Valvomme etenkin niitä teitä, joilla liikennemäärät ovat suuria ja joilla on esiintynyt onnettomuuksia. Kiinnitämme totta kai huomiota myös turvalaitteiden käyttöön, turvaväleihin, ohituksiin ja lasten turvalliseen kuljettamiseen autossa, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.