Päihderiippuvaiset haluavat tulla kuulluksi Raumalla, selvin päin

Päihderiippuvaisen on vaikea saada omaa ääntään kuuluviin, sillä yhteiskunta ei halua kuunnella päihtynyttä ihmistä.

| Päivitetty

Päihderiippuvuus on sairaus. Kukaan ei halua olla kännissä tai aineissa joka päivä.

Päihtynyt ihminen on usein äänekäs, joissain tapauksissa aggressiivinen ja sitä kautta muiden ihmisten silmillä pelottava.

Rauman päihderiippuvaiset haluavat tilanteeseen nyt muutosta. Muun muassa Toivontalon, Sillanpielen ja parakkien asukkaat toivoisivat kerran kuussa järjestettävää avointa keskustelutilaisuutta, jossa he voisivat tuoda esiin omia murheitaan esimerkiksi kaupungin edustajille.

Tilaisuuteen kaikki saapuisivat selvin päin.Tapaan Marin, Tarun, Eemelin ja Zilah-Marian kauniina maanantaiaamuna Parpansalin puistossa, monen päihderiippuvaisen olohuoneessa. Tällä kertaa olutpullojen ja muiden päihteiden sijaan käsissä höyryävät kuumat kahvit.Tilanne on monelle uusi.

– Tajuamme sen, ettei meitä kuunnella, jos olemme kännissä. Moni muukin olisi tänään halunnut tulla tänne, mutta he eivät vielä uskaltaneet. Toisaalta, jos ei uskalla tulla, silloin ei saa valittaa, pohtivat Zilah-Maria ja Eemeli.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut