Päivä paloasemalla kutsuu lapsiperheitä lauantaina Raumalla - paikalla myös nuohoojia

Rauman paloasemalla Sahankadulla järjestetään lauantaina kello 12.00 – 14.30 Päivä paloasemalla -tapahtuma.

Se on perheen pienimmille tarkoitettu tilaisuus, jossa esitellään Rauman paloaseman toimintaa, paloautoja ja –kalustoa sekä ensihoitoa eli ambulanssia.

Rauman VPK on pyydetty mukaan tekemään lapsille mukava päivä.

Lapset pääsevät eri rastien kautta tutustumaan palo- ja poistumisturvallisuuteen. Onnistuneen rastisuorituksen jälkeen lapset saavat palkinnon.

Tänä vuonna on pyydetty mukaan myös yhteiskumppaneista nuohoojat, jotka esittelevät omaa toimintaansa tapahtumassa.

Nuohoojan juhlapukuun kuuluu muun muassa silinterihattu, vinkkaa palomestari Mirva Torvinen.