Päiväkerholaisten kirkossa pieni oli suurin - katso video kevätkirkon tunnelmista

Päiväkerhojen kevätkirkkoon oli ilmoittautunut yli 530 henkilöä. Pyhän Ristin kirkko täyttyi sunnuntai-iltana nopeasti kerholaisista ja perheenjäsenistä. Kuvat ja video: Juha Sinisalo

Rauman seurakunnan päiväkerholaiset aloittivat eilen kesälomansa yhteisen kevätkirkon saattelemana.

Pyhän Ristin kirkko täyttyi kerholaisten ja ohjaajien lisäksi vanhemmista, isovanhemmista, sisaruksista ja muista sukulaisista, sillä tilaisuuteen oli ilmoittanut yli 530 henkilöä.

Rauman seurakunnassa on juhlittu viime syksystä alkaen Suomen varhaiskasvatuksen 70-vuotista taivalta teemalla Pieni on suurin. Sunnuntaina juhlavuosi päättyi kaikkien päiväkerhojen yhteiseen kevätkirkkoon.



Lapsityönohjaaja Katri Laakkonen kertoo kevätkirkon olevan pala historiaa.

– Aikaisemmin on ollut yhteisiä kevätkirkkoja, mutta nyt ei ole ainakaan 16 vuoteen niitä järjestetty, vaan jokainen ryhmä on pitänyt omassa toimipisteessään päätösjuhlan. Nyt ajateltiin juhlan kunniaksi, että otetaan tällainen yhteinen lopetus, Laakkonen iloitsee.

Päiväkerholaiset kokoontuivat kirkon etuosaan, sillä jokainen ryhmä oli valmistellut kevätkirkkoon oman esityksensä.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.