Päivän ainoa salamanisku katkaisi sähköt keskiviikkona aamupäivällä ja illalla Eurassa – korjaustyöt jatkuvat edelleen

Päivällä sähköt olivat poikki Kauttuan, Tolppamäen, Luistarin ja Savikon alueilla. Illalla vaurioista kärsivät Euran keskustaajaman asukkaat.

| Päivitetty

Salamanisku katkaisi sähkönjakelun tuhansilta käyttäjiltä Eurassa keskiviikkona, tiedottaa Paneliankosken Voima.

Salama iski Euran sähköaseman tuntumaan keskiviikkona päivällä noin kello 11. Isku aiheutti välittömän sähkökatkon, joka koski Kauttuan, Tolppamäen, Luistarin ja Savikon alueiden sähkönkäyttäjiä.

Ilman sähköä oli enimmillään 2500 käyttäjää. Katko kesti noin tunnin verran.

Saman salamaniskun aiheuttamat vauriot katkaisivat sähkönjakelun vielä illalla kuuden aikaan Euran keskustaajaman asukkailta noin kymmeneksi minuutiksi. Sähkönjakelu palautettiin varasyöttöjärjestelyin.

Paneliankosken Voima kertoo jatkavansa Euran sähköaseman vaurioiden selvittämistä ja korjaustöitä. Yhtiön tiedotteessa harmitellaan, että kyseinen salama oli salamatutkan mukaan päivän ainoa räiskäisy Eurassa.

– Tällä kertaa se oli sähkön jakelun silmin katsottuna sitäkin tarkempi. Pahoittelemme jakeluhäiriöistä asiakkaillemme aiheutunutta haittaa, tiedotteessa mainitaan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut