Pakettiauto ja henkilöauto kolaroivat VT 8:lla

Henkilöauto ja pakettiauto kolaroivat perjantai-iltana kymmenen aikaan. Onnettomuus sattui valtatie 8:n ja Tiilivuorentien risteyksessä.

Pakettiauto oli tullut kärkikolmion takaa Rauman suunnasta ajaneen henkilöauton eteen, jolloin henkilöauton kuljettaja oli törmännyt keula edellä pakettiauton kylkeen. Molemmat ajoneuvot ajautuivat törmäyksen jälkeen Äyhöntien puolelle.

Yhteentörmäyksen seurauksena pakettiauto oli vienyt mennessään liikenteenjakajan liikennemerkin varsineen Äyhöntien puolelta risteystä.

Pakettiauton kuljettaja loukkasi törmäyksessä rintakehänsä ja jalkansa. Henkilöauton kuljettaja valitti kipua oikeassa jalassaan. Molemmat kuljettajat toimitettiin ambulanssilla Satakunnan keskussairaalaan tarkastettaviksi.

Pelastuslaitoksen yksikkö siivosi onnettomuusalueen ja keräsi autoista valuneet nesteet talteen.

Pakettiauto vaurioitui molemmista kyljistään. Henkilöauto vaurioitui keulastaan kauttaaltaan. Molempien autojen airbackit olivat lauenneet tilanteessa.

Pakettiauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.