Päivitetty: OL3 lähes täydelle teholle jo tänään iltapäivällä

Tuotanto tulee tarpeeseen, sillä Suomeen tuotiin aamulla melkein 2000 megawattia sähköä (netto) Ruotsista. 

| Päivitetty

OL3:n koekäyttö jatkui pitkähkön paussin jälkeen keskiviikon vastaisena yönä, joitakin tunteja aiemmin ilmoitettua myöhemmin.

Keskiviikkoaamuna uusi ydinreaktori tuotti atomisähköä noin 440 megawatin teholla.

TVO:n suunnitelman mukaan OL3 tuottaa keskiviikkoillasta lähtien sähköä täydellä 1600 megawatin teholla. Aamun ennusteen mukaan sille tasolle päästään kello 19:n jälkeen.

Tällä kertaa aikataulu "petti" parempaan suuntaan. OL3 saavutti lähes täyden tehon jo iltapäivällä.

Tuotanto tulee tarpeeseen, sillä Suomeen tuotiin aamulla melkein 2000 megawattia sähköä (netto) Ruotsista. 

Nyt alkanut testivaihe kestää kymmenisen päivää. Sen aikana tehotaso vaihtelee. Seuraavaksi on vuorossa vajaan kuukauden tuotantotauko, jonka aikana tarkastetaan syöttövesipumput ja laitosyksikkö käynnistetään uudelleen.

Jos asiat etenevät ilman uusia yllätyksiä, tuottaa OL3 helmikuusta lähtien sähköä enimmäkseen täydellä teholla.

Pörssisähkön hinta oli keskiviikkona aamukahdeksalta noin 16 senttiä. Vuorokauden keskihinta on noin 13 senttiä.

Juttua päivitetty kello 14.40

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut