Hälytysajossa ollut paloauto kolaroi henkilöauton kanssa

Paloauto törmäsi henkilöauton takaoveen risteyksessä Rauman sairaalan kohdalla perjantaiaamuna ennen kello kahdeksaa.

Paloauto oli parhaillaan hälytysajossa, ja henkilöauton kuljettaja ei huomannut paloautoa. Kyseisessä risteyksessä henkilöautolla on tavallisesti etuajo-oikeus, mutta sen olisi kuulunut väistää hälytysajossa ollutta ajoneuvoa.

Henkilöauton takaovi kärsi peltivahinkoja, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Kuljettajan lisäksi henkilöautossa oli kaksi kaksi matkustajaa.

Paloauto oli matkalla Oraksen tehtaalle tarkistamaan hieman aiemmin tullutta palohälytystä, joka osoittautui vesihöyryn aiheuttamaksi vääräksi hälytykseksi.