Palokuolemat vähentyneet Suomessa

Tulipaloissa on kuollut syyskuun loppuun mennessä 41 ihmistä, mikä on 16 vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Suomen Pelastusalan keskusjärjestön seurannan mukaan palokuolleista 25 on miehiä ja 11 naisia. Viiden sukupuoli ei ilmene mediatiedoista. 

Tulipaloissa kuolleista 14 oli yli 65-vuotiaita. Kerrostaloissa on tänä vuonna kuollut tulipaloissa 18 ihmistä, omakotitaloissa yhdeksän, rivitaloissa seitsemän ja vapaa-ajanasunnoissa yksi. Edellisiin vuosiin verrattuna kerrostalojen tulipaloissa on tänä vuonna kuollut enemmän ihmisiä kuin aiempina vuosina. Omakotitaloissa tulipalojen uhreja on tänä vuonna ollut huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna.

Kuolemaan johtaneet tulipalot ovat yleisimmin lähteneet tupakoinnista tai valvomattomasta ruuanlaitosta.