Helmikuinen päivä on harmaa. Olen menossa tapaamaan kahta raumalaista, Heidiä (nimi muutettu), 33, ja Mikaa (nimi muutettu), 43, Nortamonkadun varrella sijaitseville parakeille. Heidi ja Mika ovat päihdeongelmaisia, joille huonokuntoiset parakit ovat toimineet kotina jo usean vuoden ajan.
Parakkiasumisen pitäisi olla vain väliaikainen asumismuoto, mutta Raumalla siitä on tullut kaikkein huonokuntoisimpien päihdeongelmaisten ”loppusijoituspaikka”.
Rikkinäiset ikkunat, likaa ja hajuja
Minua on odotettu. Mika huutelee jo kaukaa, että varoisin pihan liukkautta. Astun sisään parakkiin, jonka kaikki ikkunat on lyöty vanereilla umpeen, ulko-oven lukko on rikki ja oven edessä makaa kaksoisvuoteen patja.
– Oli pakko heittää tuo ulos. Se haisee niin kamalalta. Yksi ihminen makasi siinä monta päivää kipeän jalan vuoksi. Lopulta hän ei päässyt enää ollenkaan kävelemään. Se teki kaikki tarpeensa sitten siihen. Ei sitä voi enää käyttää, kertoo Heidi.
Olen järkyttynyt. Järkytys näkyy varmasti kasvoiltani, vaikka yritän sitä peittää. Parakin sisätilat ovat sotkuiset, kosteus on ottanut otetta seinistä, roskaa ja likaa on joka paikassa. Tiskipöytä on niin likainen, ettei keittolevyjä tahdo erottaa. Haju on pistävä.
Kokoan itseni ja yritän avata keskustelua ”kepeästi” parakin kuntoa ihmetellen.
– Kämppä on todellakin umpihomeessa ja eräs henkilö kävi sekopäisyyksissään hajottamassa kaikki mun ikkunat. Onneksi enää ei ole ollut niin kylmää kuin tässä taannoin. On mulla täällä pari sähköpatteria. Kaupunki vaatii mua maksamaan noi ikkunat, mutta en ole niitä rikkonut, eikä mulla ole edes rahaakaan niihin, kertoo Mika ja lisää,
– Täältä myös varastetaan kaikki! Viimeksi multa vietiin parakin avain. En saa enää uutta, joten ovea on pidettävä auki.
”Ihmiset kuolevat tänne”
Heidi kertoo olevansa Mikan parakilla vain kylässä, sillä hänen omaan parakkiinsa ei tule vettä, ei ole tullut yli kuukauteen. Suihkussa nainen käy kavereiden luona ja kerran viikossa saunassa Toivontalolla.
– Ei se kivaa ole, kun ei tule vettä. Olen sanonut asiasta kaupungin ihmisille, mutta mitään ei tapahdu. Viime kerralla sanottiin, että tulevat korjaamaan sen joskus keväämmällä.
Parakeissa asuu Raumalla noin 10 henkilöä. Jokainen maksaa kaupungille ”asunnostaan” vuokraa hieman alle 300 euroa kuukaudessa. Asukkaan vaihtuessa, parakkia ei juuri siivota tai kunnosteta. Ja vaihtuvuutta on.
– Ihmiset kuolevat tänne. Jokaiseen parakkiin on kuollut joku, ihan jokaiseen. Kaverikin kuoli tähän mun parakkiin. En aluksi tajunnut, että hän on kuollut. Ihmettelin vain, miten hiljainen hän yhtäkkiä oli, kertoo Mika.
Kun väliaikaisesta tulikin pysyvä
Rauman päihdehuollon mukaan parakeilla asuvat ihmiset ovat tyytyväisiä asuinoloihinsa, koska siellä voi elellä oman mielensä mukaan. Tukityötä parakeille kerrotaan tuotavan kerran viikossa ohjaajakäynnin muodossa.
– Me emme halua todellakaan asua täällä, huudahtaa Mika. Näiden parakkien pitäisi olla väliaikaisasuntoja, mutta mitään muuta ei koskaan tule. Mä olen asunut täällä kaksi vuotta ja Heidi jo kolme vuotta. Ei täällä voi olla, välillä on pakko viettää aikaa kavereiden nurkissa.
Eikö näistä asioista ja epäkohdista voi puhua tukityöntekijälle, kun hän parakeilla vierailee?
– Eihän se nyt auta, että joku käy kerran viikossa pyörähtämässä tossa pihalla. Kysyvät vaan, ”mitä kuuluu” ja lähtevät pois. Ei niitä tänne sisälle saa kuin väkisin, sanoo Heidi.
Päihteet auttavat selviämään elämästä
Heidi ja Mika ovat käyttäneet päihteitä vuosikaudet. Eikö mieleen ole koskaan tullut ottaa itseään ns. niskasta kiinni ja lopettaa? Onko pakko pyöriä viinaporukoissa päivät pitkät?
– En haluaisi olla kännissä joka päivä. Mulla ei vaan ole mitään muuta vaihtoehtoa. Joskus olen pohtinut sitä, että miksi en pysty olemaan juomatta tai käyttämättä päihteitä, vaikka haluaisin. Ja miksi joku toinen voi juoda vain vähän, pohtii Mika.
Sekä Mika että Heidi myöntävät sen, ettei parakkia tule pidettyä niin siistissä kunnossa kuin pitäisi. Siihen eivät kummankaan voimavarat riitä. Heidi tosin kertoo siivonneensa Mikan parakista juuri viisi jätesäkillistä roskaa ja rojua pois.
– Ei tämä asuinympäristö motivoi mihinkään, eikä ainakaan olemaan selvin päin. Olen alkoholisti ja asun paikassa, jossa kaikki vetää viinaa ja muuta kaksin käsin. Pakko munkin on sitte juoda. Se auttaa selviämään päivästä toiseen, huokaa Mika.
Perheisiin ei ole puheyhteyttä
Häpeän ja syyllisyyden tunteet kulkevat kaksikon matkassa joka päivä. Mikan vanhemmat asuvat Raumalla. Mies tietää, että hänen kännipäissään tekemänsä toilailut kulkeutuvat myös vanhempien korviin, vaikka he eivät yhteyttä pidäkään.
– Häpeän sitä, että olen vanhentanut vanhempiani ennenaikaisesti useilla vuosilla. Sekin harmittaa, että tiedän vanhempien syyllistävän itseään tilanteestani. Tämä ei todellakaan ole heidän syytään. Pyörin aikoinani väärässä porukassa ja mulle kävi näin.
– Alkoholismi on sairaus, jota vanhempani eivät ymmärrä. Velipoikiakin kaipailen aina välillä.
Heidin perhe asuu toisella paikkakunnalla. Perhe ei pidä häneen mitään yhteyttä.
– Silloin, kun asuin vielä omassa kämpässä, olin siskon kanssa tekemisissä. Kun jouduin asumaan parakkiin, hänkin lopetti yhteydenpidon, kertoo Heidi.
”Lukon peliin, kun vielä pääsisi”
Mitä tämä laitakatujen kaksikko sitten toivoisi tulevaisuudeltaan? Iloa harmaaseen päivään toivat ainakin Heidin Toivontalolta saamat uudet viltit.
Toiveet liittyvätkin molempien osalta hyvin arkisiin asioihin, luksusta ei odoteta.
– Pikkuisen siistimpiä asuinolosuhteita toivoisin. Toivoisimme myös, että voisimme asua paikassa, jossa olisi tarvittaessa tavoitettavissa joku ihminen ympäri vuorokauden, sanoo Heidi.
– Lukon peliin olisi vielä joskus kiva päästä. Nyt en sinne kehtaa mennä, Mika pohtii.
Kiertelemme vielä pihalla ja naapuriparakin asukkaan luona. Lopulta on aika lähteä takaisin toimitukseen.
Olen hämmentynyt. Näin ja kuulin asioita, jotka eivät näyttäydy jokaiselle kaupunkilaiselle. Yleensä näemme vain mölyävän ryyppyporukan, joka saa meistä monet nostamaan paheksuen kulmiaan.
Vaikealla aiheella on monta totuutta. Tällä juttukeikalla näin niistä yhden.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.